Kuolleiden, kuolemattomien

runoilijoiden seuraan liittyi eilen Aila Meriluoto, ikuinen runotyttö vastoin tahtoaan. Käteeni etsiytyi runokokoelma Sairas tyttö tanssii vuodelta 1952, ja sieltä runo "Menevä".

MENEVÄ

Ei, älä tahdo estää,
suo minun tänään mennä.
On turhaa rajuutes tää,
jo mykkyyteni kestää.
Suo minun hiljaa mennä

pihoilta suojatuilta
ja älä kysy miksi.
Pimeneviltä puilta
tai vierineiltä kuilta
en enää kysy: miksi?,

ei ole: minkä tähden?
Ja kääntymättä kuljen,
en kuullen enkä nähden,
vain tajuten: nyt lähden,
nyt kuljen, kuljen, kuljen ...  

Ruskalehtien seassa

kahlatessani mieleen muistui Jacques Prévertin runo "La chanson des escargots qui vont à l'enterrement".

A l'enterrement d'une feuille morte
Deux escargots s'en vont
Ils ont la coquille noire
Du crêpe autour des cornes
Ils s'en vont dans le soir
Un très beau soir d'automne
Hélas quand ils arrivent
C'est déjà le printemps
Les feuilles qui étaient mortes
Sont toutes ressuscitées
Et les deux escargots
Sont très désappointés
Mais voilà le soleil
Le soleil qui leur dit
Prenez prenez la peine
La peine de vous asseoir
Prenez un verre de bière
Si le cœur vous en dit
Prenez si ça vous plaît
L'autocar pour Paris
Il partira ce soir
Vous verrez du pays
Mais ne prenez pas le deuil
C'est moi qui vous le dit
Ça noircit le blanc de l'œil
Et puis ça enlaidit
Les histoires de cercueils
C'est triste et pas joli
Reprenez vos couleurs
Les couleurs de la vie
Alors toutes les bêtes
Les arbres et les plantes
Se mettent à chanter
A chanter à tue-tête
La vraie chanson vivante
La chanson de l'été
Et tout le monde de boire
Tout le monde de trinquer
C'est un très joli soir
Un joli soir d'été
Et les deux escargots
S'en retournent chez eux
Ils s'en vont très émus
Ils s'en vont très heureux
Comme ils ont beaucoup bu
Ils titubent un petit peu
Mais la haut dans le ciel
La lune veille sur eux.

Aale Tynnin suomennos tästä runosta ilmestyi vuonna 1962 kokoelmassa Tulisen järjen aika. Seuraavana osia siitä:

LAULU ETANOISTA, JOTKA MENEVÄT HAUTAJAISIIN

Syyslehden hautajaisiin
käy kaksi etanaa 
ja suruharson kierukka
sarvet ympäröi
on kaunis syys, kun menevät
he illan pimeään
mutta voi! kun tullaan perille
niin kevät onkin jo
ja ylösnousseet ovat kaikki 
lehtivainajat 
ja kovin pettyneitä
ovat etanat 
- - - - 

ja silloin kaikki eläimet
ja kasvit ja puut
äkisti laulun aloittavat
täysiäänisen
elävän uuden laulun
laulun suvisen
jokainen alkaa juoda
ja maljaa kilistää
on hyvin kaunis ilta
on ilta suvinen
_ _ _ _

Vuonna 2016 ilmestyi suomeksi Jacques Prévertin Sanoja Antti Nylénin suomentamana.Siinä etanatkin ovat ylösnousseet uuteen aikaan. Tässä maistiaisia:

Pudonneen lehden hautajaisiin
lähtee kaksi etanaa
tummissa kuorissaan
sarvissa suruharsot
Yön selkään lähtevät
tullessa kauniin syysillan
mutta perilläpä
onkin jo kevät
ja lehdet joissa vielä äsken ei ollut elon häivääkään
ovat kuolleista nousseet
Ja etanakaksikkomme pettyy pahan kerran

Ylistys elämälle! 

Sinisessä syyskuussa

sata vuotta sitten tunnelmoi Bertolt Brecht näin:



ERINNERUNG AN DIE MARIE A.  

An jenem Tag im blauen Mond September
Still unter einem jungen Pflaumenbaum
Da hielt ich sie, die stille bleiche Liebe
In meinem Arm wie einen holden Traum.
Und über uns im schönen Sommerhimmel
War eine Wolke, die ich lange sah
Sie war sehr weiß und ungeheuer oben
Und als ich aufsah, war sie nimmer da.


Seit jenem Tag sind viele, viele Monde
Geschwommen still hinunter und vorbei.
Die Pflaumenbäume sind wohl abgehauen
Und fragst du mich, was mit der Liebe sei?
So sag ich dir: ich kann mich nicht erinnern
Und doch, gewiß, ich weiß schon, was du meinst.
Doch ihr Gesicht, das weiß ich wirklich nimmer
Ich weiß nurmehr: ich küßte es dereinst.


Und auch den Kuß, ich hätt ihn längst vergessen
Wenn nicht die Wolke dagewesen wär
Die weiß ich noch und werd ich immer wissen
Sie war sehr weiß und kam von oben her.
Die Pflaumenbäume blühn vielleicht noch immer
Und jene Frau hat jetzt vielleicht das siebte Kind.
Doch jene Wolke blühte nur Minuten
Und als ich aufsah, schwand sie schon im Wind.


Minäkin katselin tänään yhtä pilveä, joka pysytteli edelläni koko matkan, ja muistelin ja muistin.


Marie A:n muistolle



Syyskuussa kerran sinenkuultavassa
vaieten alla nuoren luumupuun
syliini suljin kainon lemmittyni
ja huulillani tunsin hennon suun.
Ja pääni päällä, taivaan kirkkaudessa,
ui pilvi, jota pitkään seurasin.
Se oli valkoinen ja huiman korkealla
ja häipyi pois, kun sitä katselin. 

On siitä aikaa jo monen monta kuuta
hitaasti menneisyyteen vierinyt.
Puut ovat kaatuneet, ja kysyt ehkä, miten
on minun rakkauteni laita nyt.
Niin vastaan sulle: en muista sitä enää,
vaan tiedän kyllä mitä sillä tarkoitat.  

- - -

(Suomennos Brita Polttila) 

Loppu jääköön lukijan löydettäväksi. Vaikkapa Muksujen älppäriltä. 

Mahdottomuuden huoneissa

Runouden kääntäjä ja runoilija Leevi Lehto kuoli juhannuksena. Häneltä olen oppinut, että runouden kääntäminen on mahdonta ja juuri siksi välttämätöntä (Varjot korvissamme, 2005). 

Muistokseen yksi hänen suomentamistaan E.E. Cummingsin runoista:


(52)

kuka olt, pieni minä

(viisi-, kuusivuotias)
jostain korkeasta ylä-

kerran ikkunasta: marras-

 
kuisen iltaruskon kultaan


tähyät (ja tunnet: päivän
jos yöksi muututtava on

näin soisinkin sen käyvän) 


who are you little i

(five or six years old)
peering from some high 

window; at the gold

November sunset 


(and feeling that if day 
has to become night 

this is a beautiful way).

 

Onni

Lauri Viidan sanoin kiitokset lähteköön tähtitarhoihin:

ONNI

Kiitos elämästä, Äiti.
Pari riviä tein kirjaimia tänään.
Siinä kaikki. Olen onnellinen.

Liitän mukaan myös otteita Lauri Viidan runosta

ALFHILD

Äidit vain, nuo toivossa väkevät
Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta
kohota unessa pilvien alta
ja katsella korkeammalta.

- Oi kuinka on ihana elää
ja tuutia lastenlapsiaan
ja kertoa kauniita uniaan!
Niin suuri on Jumalan taivas ja maa,
oi lapseni, rakastakaa!

Myöhä huhtikuu

Mikäpä sopisi paremmin näiden päivien runoksi kuin Oi myöhä huhtikuu? Sen on kirjoittanut Jean Moreas (1856 - 1910), alkuperäiseltä nimeltään  Ioannis A. Papadiamantopoulos, kreikkalainen runoilija, joka eli Ranskassa ja kirjoitti suurimmaksi osaksi ranskaksi. Suomennos on mestari Kaarlo Sarkian käsialaa.  

De ce tardif avril, rameaux, verte lumière, Lorsque vous frissonnez,
Je songe aux amoureux, je songe à la poussière Des morts abandonnés.

Arbres de la cité, depuis combien d’années Nous nous parlons tout bas !
Depuis combien d’hivers vos dépouilles fanées Se plaignent sous mes pas !

Oi myöhä huhtikuu, puut, viheriä valo
          kun väreilette näin,
ma muistan kuolleita, on mielessäni palo
          sydänten lempiväin.

Puut vanhat kaupungin, mitenkä monta vuotta
          oon teille haastellut!
Kuin monin talvin jo oon lehtiänne suotta
          näin katuun tallannut! 

Joutsenten juhlaa

Joutsenet juhlivat äänekkäästi joella. Tässä kaksi klassikkoa, joiden kummankin suomenkielinen nimi on Joutsenet:

 

 

Halk’ illan ruskon auermaan

käy lento joutsenen.

Se laskee lahden hopeaan

ja soutaa laulellen.

Se lauloi: ”Auvo taivainen

on armas Suomenmaa,

sen päivä mennä levollen,

yökaudet unhoittaa.

Ja varjon siellä runsahan

luo koivut tuuheat.

On kultaa peili lahdelman

ja aallot vilppahat.

Sen onni ompi kallehin,

ken siellä rakastaa.

Sielt’ usko ompi syntyisin,

se sinne kaihoaa.”

Niin kaikui laulu kiitäen

yl’ aaltoin siintäväin,

ja joutsen armaan rinnallen

nyt souti, lauloi näin:

”Vaik’ on sun elos unelma

niin lyhyt, riittää se;

sä lemmit Suomen lahdella,

sä lauloit Suomelle.”

 

Tässä sama alkukielellä:

 

 

Svanen

 Från molnens purpurstänkta rand
sjönk svanen, lugn och säll,
och satte sig vid älvens strand
och sjöng en junikväll.
Om nordens skönhet var hans sång,
hur glad dess himmel är,
hur dagen glömmer, natten lång,
att gå till vila där;
hur skuggan där är djup och rik
inunder björk och al,
hur guldbestrålad varje vik
och varje bölja sval;
hur ljuvt, oändligt ljuvt, det är
att äga där en vän,
hur troheten är hemfödd där
och längtar dit igen!
Så ljöd från våg till våg hans röst,
hans enkla lovsång då,
och snar han smög mot makans bröst
och tycktes kväda så:
Vad mer, om än din levnads dröm
ej sekler tälja får?
Du älskat har på nordens ström
och sjungit i dess vår.

 

(J.L. Runeberg)

 

 

  "Yli soiluvan veen ne sousi,
Ne aallon ulpuina ui,
kun aurinko nuorna nousi,
yöt pohjan, kun punastui.
Lumikaulat kaartehin ylpein
Veen kuultoon kuvia loi;
Povet aamun kullassa kylpein
Ne outoja unelmoi.
Vain joskus onnensa julki
Ylen suuren ne joikuivat,
Ja soinnut aalloilla kulki
Niin aavistuttelevat
Kuin hyminä huomenkelloin
Salokappelin kaukaisen,
Ja aallot vienosti velloin
Ne kantoi kaikua sen.
Ne rauhassa souti ja solui
Suven kerkeän kestämän,
Jonot valkeat joikuen jolui
Syvän päällitse päilyvän.
Kohos siiville kerran ne sitten,
Suvi kun oli muistoja vain,
Kukat laulavat lainehitten
Unet valkeat ulappain."
Ne matkasi päivänmaihin;
Viel' loistava siipi loi
Kuvan viimeisen alle kaihin,
Mi aallon jo kammitsoi.

(Otto Manninen)  

Muistelen

Juha Vakkuria, joka kirjoitti näin. Ja lähti.


Älä juo lasia tyhjäksi,
herää ennen kuin unesi päättyy,
lähde ennen rakkautesi loppua,
jätä kirja kesken,
lopeta miettiminen ennen kuin ajatus on valmis,
maksa kerjäläiselle
ennen kuin hän ojentaa kätensä,
älä näe tekojen ja puheiden ristiriitaa,
pyydä anteeksi ennen pahaa tekoasi 
ja jätä teko tekemättä.
Älä tee mitään,
ei sinulta tekoja odoteta,
katso ja pysähdy
ja katso uudelleen,
ja pysähdy, paina puuta, veli, sisar,
ja ajattele, että kohta sinua ei ole.
Aallot iskevät tähän samaan paikkaan,
iskevät, iskevät,
iskevät, iskevät,
kun sinua sinua ei ole.

(Juha Vakkuri, Kaikki kesken, kaikki hyvin.)

Talvella

sopii luettavaksi vaikkapa ranskalaisen runoilijan Charles Baudelairen "Paysage".vuodelta 1857. 


 
PAYSAGE
 

Je veux, pour composer chastement mes églogues,
Coucher auprès du ciel, comme les astrologues,
Et, voisin des clochers écouter en rêvant
Leurs hymnes solennels emportés par le vent.
Les deux mains au menton, du haut de ma mansarde,
Je verrai l'atelier qui chante et qui bavarde;
Les tuyaux, les clochers, ces mâts de la cité,
Et les grands ciels qui font rêver d'éternité.
II est doux, à travers les brumes, de voir naître
L'étoile dans l'azur, la lampe à la fenêtre
Les fleuves de charbon monter au firmament
Et la lune verser son pâle enchantement.
Je verrai les printemps, les étés, les automnes;
Et quand viendra l'hiver aux neiges monotones,
Je fermerai partout portières et volets
Pour bâtir dans la nuit mes féeriques palais.
Alors je rêverai des horizons bleuâtres,
Des jardins, des jets d'eau pleurant dans les albâtres,
Des baisers, des oiseaux chantant soir et matin,
Et tout ce que l'Idylle a de plus enfantin.
L'Emeute, tempêtant vainement à ma vitre,
Ne fera pas lever mon front de mon pupitre;
Car je serai plongé dans cette volupté
D'évoquer le Printemps avec ma volonté,
De tirer un soleil de mon coeur, et de faire
De mes pensers brûlants une tiède atmosphère.

Runon on suomentanut Kaarlo Sarkia, mutta eipä siitä löydy juurikaan yhtymäkohtia Sarkian omaan "Maisermaan".  Suomennos on ilmestynyt Kaarlo Sarkian kootuissa runoissa ja Baudelairen Pahan kukkia -kokoelmassa. Runosta on olemassa uudempikin Antti Nylenin suomennos. Seuraavana Sarkian käännös:

MAISEMA

Sepittääkseni paimenlauluni kauneimmat
liki taivasta nukkua tahdon kuin ennustajat
ja kellotornien lähellä uneksuen
tuo tuuli korviini soinnut hymnien.
Pää käsien nojassa, ylhäältä ikkunasta
työhuoneen näen, ei lakkaa se laulamasta,
savupiippuihin, torneihin, mastoihin katse jää
ja avaruus ikuisuusunelmat herättää.

On suloista istua illassa usvaisassa,
kun taivaalla tähti on, lamppu ikkunassa,
savukiemurat nousevat liesistä korkeuteen,
minä vaivun kuutamon kalpeaan lumoukseen.
Keväät, kesät ja syksyt seuraavat toisiansa
ja kun talvi peittää maan lumivaipallansa,
minä ovet ja ikkunat suljen tarkalleen
kohottaakseni unteni linnat yön pimeyteen. 
Näen silloin unia taivaista hohtavista, 
puutarhoista, suihkulähteistä, suudelmista
ja lintujen laulusta illoin ja aamuisin,
on minulle rakkainta kaikkein lapsellisin.
Niin syvälle onnenuniini sukellan,
että tahtoni voimalla kevään nostatan,
sydämestäni auringon; polttavat ajatukseni
minä taion viileydeksi ympärilleni.