Onni

Lauri Viidan sanoin kiitokset lähteköön tähtitarhoihin:

ONNI

Kiitos elämästä, Äiti.
Pari riviä tein kirjaimia tänään.
Siinä kaikki. Olen onnellinen.

Liitän mukaan myös otteita Lauri Viidan runosta

ALFHILD

Äidit vain, nuo toivossa väkevät
Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta
kohota unessa pilvien alta
ja katsella korkeammalta.

- Oi kuinka on ihana elää
ja tuutia lastenlapsiaan
ja kertoa kauniita uniaan!
Niin suuri on Jumalan taivas ja maa,
oi lapseni, rakastakaa!

Myöhä huhtikuu

Mikäpä sopisi paremmin näiden päivien runoksi kuin Oi myöhä huhtikuu? Sen on kirjoittanut Jean Moreas (1856 - 1910), alkuperäiseltä nimeltään  Ioannis A. Papadiamantopoulos, kreikkalainen runoilija, joka eli Ranskassa ja kirjoitti suurimmaksi osaksi ranskaksi. Suomennos on mestari Kaarlo Sarkian käsialaa.  

De ce tardif avril, rameaux, verte lumière, Lorsque vous frissonnez,
Je songe aux amoureux, je songe à la poussière Des morts abandonnés.

Arbres de la cité, depuis combien d’années Nous nous parlons tout bas !
Depuis combien d’hivers vos dépouilles fanées Se plaignent sous mes pas !

Oi myöhä huhtikuu, puut, viheriä valo
          kun väreilette näin,
ma muistan kuolleita, on mielessäni palo
          sydänten lempiväin.

Puut vanhat kaupungin, mitenkä monta vuotta
          oon teille haastellut!
Kuin monin talvin jo oon lehtiänne suotta
          näin katuun tallannut! 

Joutsenten juhlaa

Joutsenet juhlivat äänekkäästi joella. Tässä kaksi klassikkoa, joiden kummankin suomenkielinen nimi on Joutsenet:

 

 

Halk’ illan ruskon auermaan

käy lento joutsenen.

Se laskee lahden hopeaan

ja soutaa laulellen.

Se lauloi: ”Auvo taivainen

on armas Suomenmaa,

sen päivä mennä levollen,

yökaudet unhoittaa.

Ja varjon siellä runsahan

luo koivut tuuheat.

On kultaa peili lahdelman

ja aallot vilppahat.

Sen onni ompi kallehin,

ken siellä rakastaa.

Sielt’ usko ompi syntyisin,

se sinne kaihoaa.”

Niin kaikui laulu kiitäen

yl’ aaltoin siintäväin,

ja joutsen armaan rinnallen

nyt souti, lauloi näin:

”Vaik’ on sun elos unelma

niin lyhyt, riittää se;

sä lemmit Suomen lahdella,

sä lauloit Suomelle.”

 

Tässä sama alkukielellä:

 

 

Svanen

 Från molnens purpurstänkta rand
sjönk svanen, lugn och säll,
och satte sig vid älvens strand
och sjöng en junikväll.
Om nordens skönhet var hans sång,
hur glad dess himmel är,
hur dagen glömmer, natten lång,
att gå till vila där;
hur skuggan där är djup och rik
inunder björk och al,
hur guldbestrålad varje vik
och varje bölja sval;
hur ljuvt, oändligt ljuvt, det är
att äga där en vän,
hur troheten är hemfödd där
och längtar dit igen!
Så ljöd från våg till våg hans röst,
hans enkla lovsång då,
och snar han smög mot makans bröst
och tycktes kväda så:
Vad mer, om än din levnads dröm
ej sekler tälja får?
Du älskat har på nordens ström
och sjungit i dess vår.

 

(J.L. Runeberg)

 

 

  "Yli soiluvan veen ne sousi,
Ne aallon ulpuina ui,
kun aurinko nuorna nousi,
yöt pohjan, kun punastui.
Lumikaulat kaartehin ylpein
Veen kuultoon kuvia loi;
Povet aamun kullassa kylpein
Ne outoja unelmoi.
Vain joskus onnensa julki
Ylen suuren ne joikuivat,
Ja soinnut aalloilla kulki
Niin aavistuttelevat
Kuin hyminä huomenkelloin
Salokappelin kaukaisen,
Ja aallot vienosti velloin
Ne kantoi kaikua sen.
Ne rauhassa souti ja solui
Suven kerkeän kestämän,
Jonot valkeat joikuen jolui
Syvän päällitse päilyvän.
Kohos siiville kerran ne sitten,
Suvi kun oli muistoja vain,
Kukat laulavat lainehitten
Unet valkeat ulappain."
Ne matkasi päivänmaihin;
Viel' loistava siipi loi
Kuvan viimeisen alle kaihin,
Mi aallon jo kammitsoi.

(Otto Manninen)  

Muistelen

Juha Vakkuria, joka kirjoitti näin. Ja lähti.


Älä juo lasia tyhjäksi,
herää ennen kuin unesi päättyy,
lähde ennen rakkautesi loppua,
jätä kirja kesken,
lopeta miettiminen ennen kuin ajatus on valmis,
maksa kerjäläiselle
ennen kuin hän ojentaa kätensä,
älä näe tekojen ja puheiden ristiriitaa,
pyydä anteeksi ennen pahaa tekoasi 
ja jätä teko tekemättä.
Älä tee mitään,
ei sinulta tekoja odoteta,
katso ja pysähdy
ja katso uudelleen,
ja pysähdy, paina puuta, veli, sisar,
ja ajattele, että kohta sinua ei ole.
Aallot iskevät tähän samaan paikkaan,
iskevät, iskevät,
iskevät, iskevät,
kun sinua sinua ei ole.

(Juha Vakkuri, Kaikki kesken, kaikki hyvin.)

Talvella

sopii luettavaksi vaikkapa ranskalaisen runoilijan Charles Baudelairen "Paysage".vuodelta 1857. 


 
PAYSAGE
 

Je veux, pour composer chastement mes églogues,
Coucher auprès du ciel, comme les astrologues,
Et, voisin des clochers écouter en rêvant
Leurs hymnes solennels emportés par le vent.
Les deux mains au menton, du haut de ma mansarde,
Je verrai l'atelier qui chante et qui bavarde;
Les tuyaux, les clochers, ces mâts de la cité,
Et les grands ciels qui font rêver d'éternité.
II est doux, à travers les brumes, de voir naître
L'étoile dans l'azur, la lampe à la fenêtre
Les fleuves de charbon monter au firmament
Et la lune verser son pâle enchantement.
Je verrai les printemps, les étés, les automnes;
Et quand viendra l'hiver aux neiges monotones,
Je fermerai partout portières et volets
Pour bâtir dans la nuit mes féeriques palais.
Alors je rêverai des horizons bleuâtres,
Des jardins, des jets d'eau pleurant dans les albâtres,
Des baisers, des oiseaux chantant soir et matin,
Et tout ce que l'Idylle a de plus enfantin.
L'Emeute, tempêtant vainement à ma vitre,
Ne fera pas lever mon front de mon pupitre;
Car je serai plongé dans cette volupté
D'évoquer le Printemps avec ma volonté,
De tirer un soleil de mon coeur, et de faire
De mes pensers brûlants une tiède atmosphère.

Runon on suomentanut Kaarlo Sarkia, mutta eipä siitä löydy juurikaan yhtymäkohtia Sarkian omaan "Maisermaan".  Suomennos on ilmestynyt Kaarlo Sarkian kootuissa runoissa ja Baudelairen Pahan kukkia -kokoelmassa. Runosta on olemassa uudempikin Antti Nylenin suomennos. Seuraavana Sarkian käännös:

MAISEMA

Sepittääkseni paimenlauluni kauneimmat
liki taivasta nukkua tahdon kuin ennustajat
ja kellotornien lähellä uneksuen
tuo tuuli korviini soinnut hymnien.
Pää käsien nojassa, ylhäältä ikkunasta
työhuoneen näen, ei lakkaa se laulamasta,
savupiippuihin, torneihin, mastoihin katse jää
ja avaruus ikuisuusunelmat herättää.

On suloista istua illassa usvaisassa,
kun taivaalla tähti on, lamppu ikkunassa,
savukiemurat nousevat liesistä korkeuteen,
minä vaivun kuutamon kalpeaan lumoukseen.
Keväät, kesät ja syksyt seuraavat toisiansa
ja kun talvi peittää maan lumivaipallansa,
minä ovet ja ikkunat suljen tarkalleen
kohottaakseni unteni linnat yön pimeyteen. 
Näen silloin unia taivaista hohtavista, 
puutarhoista, suihkulähteistä, suudelmista
ja lintujen laulusta illoin ja aamuisin,
on minulle rakkainta kaikkein lapsellisin.
Niin syvälle onnenuniini sukellan,
että tahtoni voimalla kevään nostatan,
sydämestäni auringon; polttavat ajatukseni
minä taion viileydeksi ympärilleni.

Syksy, taas kerran

 ja syksyiset mietteet Rainer Maria Rilken seurassa: 

 

HERBST

 

 Blätter fallen, fallen wie von weit,
  als welkten in den Himmeln ferne Gärten;
  sie fallen mit verneinender Gebärde.
  
  Und in den Nächten fällt die schwere Erde
  aus allen Sternen in die Einsamkeit.
  
  Wir alle fallen. Diese Hand da fällt.
  Und sieh dir andre an: es ist in aDie llen.
  
  Und doch ist Einer, welcher dieses Fallen
  unendlich sanft in seinen Händen hält. 

 

 

Uuno Kailaan v. 1924 ilmestynyt suomennos kuuluu näin:   

 

 

 SYKSY

 

Ja lehdet putoo, kaukaa jostakin,

kuin taivaan puistikot ois lakastuneet;

nuo pienet kieltäjät, ne maahan hajoo.

Maan raskas pallo öissä kauas vajoo

pois tähtisikermästään etäisyyksihin.

Me kaikki vajoamme. Tämän käsi vajoo.

Ja katso: saman kaikessa mä nään.

Mut Eräs sentään pitää kaiken, mikä vajoo,

niin rajattoman lempeästi kädessään.

Erään nuoren miehen muistolle

omistan tämän Sergei Jeseninin (1895-1925), kolmikymppisenä kuolleen venäläisen runoilijan runon, jonka hän kirjoitti omalla verellään ennen  itsemurhaansa:

До свиданья, друг мой, до свиданья.

До свиданья, друг мой, до свиданья.
Милый мой, ты у меня в груди.
Предназначенное расставанье
Обещает встречу впереди.

До свиданья, друг мой, без руки, без слова,
Не грусти и не печаль бровей,-
В этой жизни умирать не ново,
Но и жить, конечно, не новей.


Pentti Saaritsan suomennos tästä runosta on ilmestynyt teoksissa Tässä taivas, tässä maa (toim. Anna-Leena Härkönen, 1987) ja suomennettujen Jeseninin runojen kokoelmassa Tarkoin valitut runot (2009). 

NÄKEMIIN, YSTÄVÄNI, NÄKEMIIN

Näkemiin, ystäväni, näkemiin.
Sydämensyrjimmäinen olet minulle.
Ero joka ennalta jo arvattiin
lupailee että vielä tapaamme.

Näkemiin kättä paiskaamatta,  sanoitta,
äläkä sure, turha tuskitella mokomaa - 
ei tässä elämässä ole uutta kuolla
eikä elää, tietenkään, sen uudempaa.