Muistelen

Juha Vakkuria, joka kirjoitti näin. Ja lähti.


Älä juo lasia tyhjäksi,
herää ennen kuin unesi päättyy,
lähde ennen rakkautesi loppua,
jätä kirja kesken,
lopeta miettiminen ennen kuin ajatus on valmis,
maksa kerjäläiselle
ennen kuin hän ojentaa kätensä,
älä näe tekojen ja puheiden ristiriitaa,
pyydä anteeksi ennen pahaa tekoasi 
ja jätä teko tekemättä.
Älä tee mitään,
ei sinulta tekoja odoteta,
katso ja pysähdy
ja katso uudelleen,
ja pysähdy, paina puuta, veli, sisar,
ja ajattele, että kohta sinua ei ole.
Aallot iskevät tähän samaan paikkaan,
iskevät, iskevät,
iskevät, iskevät,
kun sinua sinua ei ole.

(Juha Vakkuri, Kaikki kesken, kaikki hyvin.)

Talvella

sopii luettavaksi vaikkapa ranskalaisen runoilijan Charles Baudelairen "Paysage".vuodelta 1857. 


 
PAYSAGE
 

Je veux, pour composer chastement mes églogues,
Coucher auprès du ciel, comme les astrologues,
Et, voisin des clochers écouter en rêvant
Leurs hymnes solennels emportés par le vent.
Les deux mains au menton, du haut de ma mansarde,
Je verrai l'atelier qui chante et qui bavarde;
Les tuyaux, les clochers, ces mâts de la cité,
Et les grands ciels qui font rêver d'éternité.
II est doux, à travers les brumes, de voir naître
L'étoile dans l'azur, la lampe à la fenêtre
Les fleuves de charbon monter au firmament
Et la lune verser son pâle enchantement.
Je verrai les printemps, les étés, les automnes;
Et quand viendra l'hiver aux neiges monotones,
Je fermerai partout portières et volets
Pour bâtir dans la nuit mes féeriques palais.
Alors je rêverai des horizons bleuâtres,
Des jardins, des jets d'eau pleurant dans les albâtres,
Des baisers, des oiseaux chantant soir et matin,
Et tout ce que l'Idylle a de plus enfantin.
L'Emeute, tempêtant vainement à ma vitre,
Ne fera pas lever mon front de mon pupitre;
Car je serai plongé dans cette volupté
D'évoquer le Printemps avec ma volonté,
De tirer un soleil de mon coeur, et de faire
De mes pensers brûlants une tiède atmosphère.

Runon on suomentanut Kaarlo Sarkia, mutta eipä siitä löydy juurikaan yhtymäkohtia Sarkian omaan "Maisermaan".  Suomennos on ilmestynyt Kaarlo Sarkian kootuissa runoissa ja Baudelairen Pahan kukkia -kokoelmassa. Runosta on olemassa uudempikin Antti Nylenin suomennos. Seuraavana Sarkian käännös:

MAISEMA

Sepittääkseni paimenlauluni kauneimmat
liki taivasta nukkua tahdon kuin ennustajat
ja kellotornien lähellä uneksuen
tuo tuuli korviini soinnut hymnien.
Pää käsien nojassa, ylhäältä ikkunasta
työhuoneen näen, ei lakkaa se laulamasta,
savupiippuihin, torneihin, mastoihin katse jää
ja avaruus ikuisuusunelmat herättää.

On suloista istua illassa usvaisassa,
kun taivaalla tähti on, lamppu ikkunassa,
savukiemurat nousevat liesistä korkeuteen,
minä vaivun kuutamon kalpeaan lumoukseen.
Keväät, kesät ja syksyt seuraavat toisiansa
ja kun talvi peittää maan lumivaipallansa,
minä ovet ja ikkunat suljen tarkalleen
kohottaakseni unteni linnat yön pimeyteen. 
Näen silloin unia taivaista hohtavista, 
puutarhoista, suihkulähteistä, suudelmista
ja lintujen laulusta illoin ja aamuisin,
on minulle rakkainta kaikkein lapsellisin.
Niin syvälle onnenuniini sukellan,
että tahtoni voimalla kevään nostatan,
sydämestäni auringon; polttavat ajatukseni
minä taion viileydeksi ympärilleni.

Syksy, taas kerran

 ja syksyiset mietteet Rainer Maria Rilken seurassa: 

 

HERBST

 

 Blätter fallen, fallen wie von weit,
  als welkten in den Himmeln ferne Gärten;
  sie fallen mit verneinender Gebärde.
  
  Und in den Nächten fällt die schwere Erde
  aus allen Sternen in die Einsamkeit.
  
  Wir alle fallen. Diese Hand da fällt.
  Und sieh dir andre an: es ist in aDie llen.
  
  Und doch ist Einer, welcher dieses Fallen
  unendlich sanft in seinen Händen hält. 

 

 

Uuno Kailaan v. 1924 ilmestynyt suomennos kuuluu näin:   

 

 

 SYKSY

 

Ja lehdet putoo, kaukaa jostakin,

kuin taivaan puistikot ois lakastuneet;

nuo pienet kieltäjät, ne maahan hajoo.

Maan raskas pallo öissä kauas vajoo

pois tähtisikermästään etäisyyksihin.

Me kaikki vajoamme. Tämän käsi vajoo.

Ja katso: saman kaikessa mä nään.

Mut Eräs sentään pitää kaiken, mikä vajoo,

niin rajattoman lempeästi kädessään.

Erään nuoren miehen muistolle

omistan tämän Sergei Jeseninin (1895-1925), kolmikymppisenä kuolleen venäläisen runoilijan runon, jonka hän kirjoitti omalla verellään ennen  itsemurhaansa:

До свиданья, друг мой, до свиданья.

До свиданья, друг мой, до свиданья.
Милый мой, ты у меня в груди.
Предназначенное расставанье
Обещает встречу впереди.

До свиданья, друг мой, без руки, без слова,
Не грусти и не печаль бровей,-
В этой жизни умирать не ново,
Но и жить, конечно, не новей.


Pentti Saaritsan suomennos tästä runosta on ilmestynyt teoksissa Tässä taivas, tässä maa (toim. Anna-Leena Härkönen, 1987) ja suomennettujen Jeseninin runojen kokoelmassa Tarkoin valitut runot (2009). 

NÄKEMIIN, YSTÄVÄNI, NÄKEMIIN

Näkemiin, ystäväni, näkemiin.
Sydämensyrjimmäinen olet minulle.
Ero joka ennalta jo arvattiin
lupailee että vielä tapaamme.

Näkemiin kättä paiskaamatta,  sanoitta,
äläkä sure, turha tuskitella mokomaa - 
ei tässä elämässä ole uutta kuolla
eikä elää, tietenkään, sen uudempaa.

Vappuyönä 2018

BELLA CIAO

Una mattina mi son svegliate
O bella ciao, bella ciao, bella ciao ciao ciao
Una mattina mi son svegliato
Eo ho trovato l'invasor.

O partigiano porta mi via
O bella ciao, bella ciao, bella ciao ciao ciao

O partigiano porta mi via Che mi sento di morir.
E se io muoio da partigiano
O bella ciao, bella ciao, bella ciao ciao ciao
E se io muoio da partigiano Tu mi devi seppellir. Mi seppellire lassu in montagna O bella ciao, bella ciao, bella ciao ciao ciao
Mi seppellire lassu in montagna
Sotto l'ombra di un bel fiore.  E le genti che passeranno O bella ciao, bella ciao, bella ciao ciao ciao
E le genti che passeranno
Mi diranno: "Che bel fior." E questo il fiore del partigiano
O bella ciao, bella ciao, bella ciao ciao ciao
E questo il fiore del partigiano  Morto per la liberta.   Tämä laulu on syntynyt toisen maailmansodan aikana, ja sitä lauloivat fasismia vastaan nousseet taistelijat. Sanoittajaa ei tunneta. Suomennoksia on useitakin, alkaen iskelmästä Bella tsau: "Sulle ennen mä huusin illoin hei bella tsau, bella tsau, bella tsau, tsau, tsau, mutta koskaan en sua silloin saanut mulle vastaamaan. - Nyt olen ainut mies koko kaupungin, joka sulle kelpaa vain." Samoilla sanoilla sen esitti Kai Hyttinen vuonna 1970. Kuitenkin jo v. 1972 Arja Saijonmaa lauloi sen Pentti Saaritsan sanoin: "Aamulla varhain kivääriin tartuin, he bella ciao, bella ciao, bella ciao, ciao, ciao, aamulla varhain kivääriin tartuin, sen käänsin kohti sortajaa." On olemassa myös Eino Puumalaisen suomennos, joka alkaa näin: "Erään kerran, näin kertoo laulu, bella ciao, bella ciao, bella ciao, ciao, ciao, luona vuoren taiston nuoren partisaanin alkaa sai."

---

Hyvinkään valtauksen

100-vuotispäivän muistoksi. Tämän isoäitini jäämistöstä löytyneen runon "piirteli Pohjolan tyttö, Korvenoja". 

VANKILAN LAULU

Tuhat 1918 toista punakaartiin kuin liityimme silloin meidänki tiemme kulkee tuonne Hennalan kasarmiin

2) Siellä hennalan kasarmilla Veljes hauta kumpu koruton Siellä lahtarien taistellessa Oli veikko niin turvatoin

3) Äidi vanha ja kumarainen Sousi vasten tuulta hennalaa kyynel poskipäitä alas vierii poski valjut ne kalpenee

4) Kansanopistolle meidät vietiin tuomiota kuuntelemaan siellä moni poika tuomionsa kuulee meni vaipu nurmen alle nukkumaan 

Monen isän sekä äidin Ootte syyttömästi surmanneet monen neidosen ja nuoren Ootte kummun alle kätkeneet

Koittakaatte nuoret naiset noita kumpuja kastella Oi koittakaatte sääliä niitä jotka vankina vielä on 

   

Loitsu

Olkoon tämän vuoden pääsiäisrunoni - samalla vuoden ensimmäinen - tämä Loitsu, joka 
Anna Ahmatova kirjoitti vuonna 1936 15 vuotta aiemmin teloitetulle entiselle aviomiehelleen Nikolai Gumiljoville: 

 Заклинание

Из тюремных ворот,
Из заохтенских болот,
Путем нехоженым,
Лугом некошеным,
Сквозь ночной кордон,
Под пасхальный звон,
Незваный,
Несуженый,—
Приди ко мне ужинать.

LOITSU 

Läpi tyrmän portin
takaa Ohtan soiden,
umpeenkasvanutta polkua pitkin,
yli villiintyneen niityn,
läpi yön vartioketjun,
pääsiäiskellojen lupausta seuraten,
kutsuttuna,
ylös nousseena, -
tule luokseni illalliselle.

(Suomennos Anneli Heliö)