Robert Frost

(1874-1963) asui hänkin suurimman osan elämästään Massachusettsin osavaltiossa. Hän oli tunnettu ja tunnustettu runoilija, ja erityisesti hänen runonsa "The road not taken" viimeinen säkeistö on saavuttanut valtavan suosion ja saanut monenlaisia merkityksiä ja tulkintoja. Se on suomennettuna antologian "Maailman runosydän" alussa. Runoa ei ole kuitenkaan koskaan suomennettu kokonaisuudessaan.


TWO roads diverged in a yellow wood,
And sorry I could not travel both
And be one traveler, long I stood
And looked down one as far as I could
To where it bent in the undergrowth;


Then took the other, as just as fair,
And having perhaps the better claim,
Because it was grassy and wanted wear;
Though as for that the passing there
Had worn them really about the same,


And both that morning equally lay
In leaves no step had trodden black.
Oh, I kept the first for another day!
Yet knowing how way leads on to way,
I doubted if I should ever come back.


I shall be telling this with a sigh
Somewhere ages and ages hence:
Two roads diverged in a wood, and I—
I took the one less traveled by,
And that has made all the difference.



Lähes viimeisenä työpäivänäni pääsin sitten suomentamaan koko runon, jonka nimenä voisi olla vaikkapa Tie, jolle en lähtenyt. Jouduin tinkimään hieman mitasta, mutta ehkä joskus vielä parantelen sitä.


Tiet metsässä toisistaan erkani,
voinut lähteä en molemmille.
Seisoin haikeissa ajatuksissani,
toista polkua seuraten katseellani,
kunnes peittyi se pensaiden alle.

Lähdin toista polkua kulkemaan,
yhtä kaunista, mutta se taisi
houkutella ruohottuneisuudellaan.
Sitä kulkevahan sen askelillaan
yhtä paljaaksi kuluttaisi.

Tiet aamussa uinuivat kumpikin
keltalehtien peitteleminä.
Kuljin toista päivän ja toisenkin.
Teiden kulkua tuntien aavistin,
etten palaisi enää ikinä.

Päästä aikojen, aikojen, jossakin
tämän huokaisten kertoa voisin:
Kaksi tietä vei metsän kätköihin,
niistä vähemmän kuljetun valitsin,
ja siksi on kaikki toisin.


Vähänhän tämä on kuin oman elämäni lähihistoriasta.