Se on sitten kevät,

kuten Marja-Liisa Vartio asian ilmaisi. Helle ja vihreys räjähti tänä vuonna käsille. Vai oliko kevättä ollenkaan? Varmaan viikon verran.
Keväästä on kirjoitettu valtava määrä runoja. Tässä muutamia otteita, jotka toteutuvat parhaillaan pihallamme:

"Mut muistatkos iltaa kevään? -
miten poppelit lemusikaan!
Salamyhkäisen hyväilevään
hämyhuntuun yö puki maan."

(Kaarlo Sarkia: Syyskirje)


"On toisin toukokuussa,
kun tuuli huuhtoo nurmikot.
Kun pimenevät illat,
niin sydän pimenee."

(Aale Tynni: Kuningatar Eleonoran rippi)

Ja vielä se runo, jota luin lentokoneen alkaessa laskeutua Suomeen kesäkuun yönä kauan sitten ollessani palaamassa ensimmäiseltä amerikanmatkaltani, mukanani New Yorkista ostettu Walt Whitmanin Leaves of Grass:

"Painaudu syliini, paljasrintainen yö! puoleesi kutsuva,
kiihottava yö!
etelätuulten yö - suurina tuikkivien tähtien yö!
äänettömästi viittova yö - hullaannuttava, alaston kesäyö!"

(Walt Whitman: Laulu itsestäni)

Äitienpäivänä

on chileläisen nobelrunoilijan Gabriela Mistralin (Lucila de María del Perpetuo Socorro Godoy Alcayaga, 1889-1957) vuoro päästä ääneen. Suomennos on Aale Tynnin.

TUUTULAULU

Meri lakkaa ei tuhatta aaltoa tuutimasta.
Minä kuuntelen merien rakkautta ja tuuditan lasta.

Yön harhaava tuuli ei lakkaa viljaa tuutimasta.
Minä kuuntelen tuulien rakkautta ja tuuditan lasta.

Isä Jumala lakkaa ei maailmojaan tuutimasta.
Hänen kätensä tunnen pimeässä ja tuuditan lasta.



Toinen tämän päivän runo on yhdysvaltalaiselta Walt Whitmanilta (1819-1892),
Arvo Turtiaisen suomentamana. Se kuuluu sarjaan Laulu itsestäni, ja on ilmestynyt runokokoelmassa Ruohoa:


Minä olen Ruumiin runoilija ja minä olen Sielun runoilija,
taivaan ihanuudet ovat mukanani ja helvetin piinat ovat mukanani,
edelliset oksastan kasvamaan itsestäni, jälkimmäiset käännän uudelle kielelle.
Olen samalla tavalla naisten kuin miesten runoilija,
ja sanon, että on yhtä suurta olla nainen kuin on olla mies,
ja sanon, että suurinta on olla ihmisen äiti.


Niinpä juuri.

Hyvää äitienpäivää!