Poutapäivänä

yhtenä tämän kesän harvoista, on vuorossa Aaron Hellaakosken Poutapäivä. Aika vähän muuten on olemassa runoja, jotka kertovat keskikesästä ja poudasta. Ehkäpä ne eivät sanoja kaipaa. Ja kuten tunnettua, soitto on suruista tehty, murehista muovaeltu, ja nehän eivät kuulu näihin keskikesän päiviin - eiväthän? 

 POUTAPÄIVÄ

Pääskyjen liverrys poutaisella taivaalla.
Pihlajanoksan varjo aitan seinällä.
Ruskettuneet lapset marjaropeineen.
Niityllä torkkuva hevonen,
takanaan säihkyvä ulappa. Sitä kaikkea ei voi kyllikseen katsella.

Tuntee olevansa kyllin pieni
ollakseen varma
ja levollinen.
Tuntee olevansa tarpeeton
tarpeettomassa maailmassa,
jota aurinko paistaa.
Tuntee elämän
niin lapsekkaan avuttomana
haparoivan,
kompastelevan,
kapealla laudalla, kahden tyhjyyden välissä. 

Oi aurinko kuinka se paistaa!
Maa heilimöi,
pääskyt livertävät,
meri säihkyy,
pihlajanoksan varjo
keinuu
edestakaisin
aitan harmajassa seinässä. 

Oi elämä, ei mitään turhempaa, ei kipeämpää, ei kauniimpaa.
Oi kuolema, ei mitään lempeämpää.

Pihlajan kukkiessa

muistuu etsimättä mieleen Uralin pihlaja - ja nuoruus, vaikka ei Uralilla, ja Kaisa Korhonen. 

Уральская рябинушка

Вечер тихой песнею над рекой плывет,

Дальними зарницами светится завод,

Где-то поезд катится точками огня,

Где-то под рябинушкой парни ждут меня.

Ой, рябина кудрявая, белые цветы,

Ой, рябина, рябинушка, что взгрустнула ты?

Лишь гудки певучие смолкнут над водой,

Я иду к рябинушке тропкою крутой.

Треплет под кудрявою ветер без конца

Справа кудри токаря, слева - кузнеца.

Ой, рябина кудрявая, белые цветы,

Ой, рябина, рябинушка, что взгрустнула ты?

Днём в цеху короткие встречи горячи,

А сойдемся вечером - сядем и молчим.

Смотрят звёзды летние молча на парней,

И не скажут ясные, кто из них милей.

Ой, рябина кудрявая, белые цветы,

Ой, рябина, рябинушка, что взгрустнула ты?

Кто из них желаннее, руку сжать кому?

Сердцем растревоженным так и не пойму...

Оба парня смелые, оба хороши,

Милая рябинушка, сердцу подскажи!

Ой, рябина, рябинушка, оба хороши

Ой, рябина, рябинушка, сердцу подскажи!

Uralin pihlajaa voisi luulla kansanlauluksi, mutta sitä se ei ole. Venäjänkieliset sanat ovat Mikhail Pilipenkon käsialaa vuodelta 1954, ja pidän tehdaskaupungista ja teollisuustyöntekijöistä kertovaa laulua sosialistisen realismin ilmenemänä.  

Uralin pihlajasta on olemassa ainakin kaksi suomennosta. Niistä tunnetumpi, "Illan tuuli soittaa jo latvaa pihlajan" on käsittääkseni Sauvo Puhtilan käsialaa. Siinä ei ole pyrittykään sanatarkkuteen. Venäjänkielisessä versiossa tyttö on menossa kohtaamispaikkaan pihlajan alle, missä häntä odottaa kaksi miestä, jotka hän on tavannut tehtaalla: seppä ja sorvari. Tyttö tuskailee ja kyselee pihlajalta, kumman valitsisi, kun molemmat ovat rohkeita ja mukavia. Kosti Kivilahden suomennos vastannee paremmin alkuperäistä.   

Tamburiininsoittaja

Bob Dylan täytti 75 vuotta, ja itse matkustin aikatunnelissa nuoruuksiimme - tamburiinin tahtiin. 

MR. TAMBOURINE MAN

Hey ! Mr Tambourine Man, play a song for me
I'm not sleepy and there is no place I'm going to
Hey ! Mr Tambourine Man, play a song for me
In the jingle jangle morning I'll come followin' you.
Though I know that evenin's empire has returned into sand
Vanished from my hand
Left me blindly here to stand but still not sleeping
My weariness amazes me, I'm branded on my feet
I have no one to meet
And the ancient empty street's too dead for dreaming.

Hey ! Mr Tambourine Man, play a song for me
I'm not sleepy and there is no place I'm going to
Hey ! Mr Tambourine Man, play a song for me
In the jingle jangle morning I'll come followin' you.

Take me on a trip upon your magic swirlin' ship
My senses have been stripped, my hands can't feel to grip
My toes too numb to step, wait only for my boot heels
To be wanderin'
I'm ready to go anywhere, I'm ready for to fade
Into my own parade, cast your dancing spell my way
I promise to go under it.

Hey ! Mr Tambourine Man, play a song for me
I'm not sleepy and there is no place I'm going to
Hey ! Mr Tambourine Man, play a song for me
In the jingle jangle morning I'll come followin' you.

Though you might hear laughin', spinnin' swingin' madly across the sun
It's not aimed at anyone, it's just escapin' on the run
And but for the sky there are no fences facin'
And if you hear vague traces of skippin' reels of rhyme
To your tambourine in time, it's just a ragged clown behind
I wouldn't pay it any mind, it's just a shadow you're
Seein' that he's chasing.

Hey ! Mr Tambourine Man, play a song for me
I'm not sleepy and there is no place I'm going to
Hey ! Mr Tambourine Man, play a song for me
In the jingle jangle morning I'll come followin' you.

Then take me disappearin' through the smoke rings of my mind
Down the foggy ruins of time, far past the frozen leaves
The haunted, frightened trees, out to the windy beach
Far from the twisted reach of crazy sorrow
Yes, to dance beneath the diamond sky with one hand waving free
Silhouetted by the sea, circled by the circus sands
With all memory and fate driven deep beneath the waves
Let me forget about today until tomorrow.

Käsi etsiytyy kirjahyllyyn oikealle kohdalle, ja siellä se on: vihkonen, jonka suuresti ihailemani kääntäjä T.S. antoi minulle, kun oltiin nuoria. Rohkenen lainata toisen säkeistön suomennoksen:

Mukaan taikalaivas matkaan vie keskeen kuohujen,
katoon tunteiden,
katoon käsien
ja katoon jalkojen,
vievät korot saappaiden mua tielle enää.
Voin kanssas mennä minne vain, oon valmis haihtumaan
mä marssiin valtaisaan,
johda taikaan tanssivaan
minä jäädä haluan sun loitsus valtaan. 

Helluntai 2016

tuli ja meni. Ja tuomet kukkivat taas.  Kauneus kaikki mainen.

ELÄMÄN KAUNEUS 

Tämäkin, kuten äskeinen laulu,
on laulu Lindbladin.
Hän menee järvelle kerran,
käy kokemassa merran,
saa hauen ja kaksikin,
ja kävellen niittuista rantaa
hän haukia vitsassa kantaa -
oi aamua sunnuntain!

Oi aamua! Lindblad kulkee.
Miten kaislikko tuoksuukaan! 
Hän astuu kiven ääreen 
ja uppoo puolisääreen
ja jatkaa vaellustaan,
ja saapas litkuu ja lotkuu
ja Lindbladin lanne notkuu - 
oi aamua sunnuntain! 

Oi aamua! Pellon luona
on pehko tuomien - - 
oi haju huumaavainen,
oi kauneus kaikki mainen
on yllä pehkon sen!
Nyt Lindblad tertun taittaa,
koreaksi rintansa laittaa - - 
oi aamua sunnuntain! 

Oi aamua! Lindbladin terttu 
on aivan suloinen.
Ei kertoa voi kieli,
miten hyvä on Lindbladin mieli:
hän kulkee laulaen
yli pehmeän ruohomaton.
Oi onni kuvaamaton!
Oi aamua sunnuntain! 

(P. Mustapää, Jäähyväiset Arkadialle, 1945) 

Äeti

Juice Leskisen runo juhlistakoon tämän vuoden äitienpäivän iltaa: 

ÄETI, SELLAINEN ELÄMÄ

Äeti, sellainen elämä,
          että sen voisi kirjoittaa näytelmäksi,

mutta jos sen kirjoittaisi, se olisi
mahdoton näytellä, mahdoton esittää

eikä sitä kukaan katsoisi 
eikä arvostelija sitä uskoisi, ei vapaaehtoisesti.

Äeti, sellainen elämä,
          että se on pakko elää
          jotta se tulisi todeksi. 


(Juice Leskinen: ÄETI, luonnos muistelmiksi, runoja, 1994) 

Kuubasta Brysseliin

Tänään, kun Brysselissä tapahtui hirmuteko, oli presidentti Obama Kuubassa valtiovierailulla. Kuultuaan suru-uutiset Brysselistä hän lainasi puheessaan kuubalaisen runoilijan ja kansallissankarin José Martín (1853 - 1895) runoa Cultivo Una Rosa Blanca.  Seuraavana runo kokonaisuudessaan alkukielellä: 

CULTIVO UNA ROSA BLANCA 

Cultivo una rosa blanca,
En julio como en enero,
Para el amigo sincero
Que me da su mano franca.
Y para el cruel que me arranca
El corazón con que vivo,
Cardo ni oruga cultivo:
Cultivo la rosa blanca.

Tässä englanninkielinen versio: 

I HAVE A WHITE ROSE TO TEND 

I have a white rose to tend
In July as in January;
I give it to the true friend
Who offers his frank hand to me.
And for the cruel one whose blows
Break the heart by which I live,
Thistle nor thorn do I give:
For him, too, I have a white rose.

  

On siis kevät ...

tänä vuonna tällainen, satakunta vuotta sitten sellainen, josta Eino Leino kirjoittaa. 

KANSOJEN KEVÄT

Jäät järkkyvät, paisuvat maat sekä veet,
nyt kansojen käy kevätmyrsky,
veri virtoina vierii ja kyyneleet,
soi itkun ja tuskan tyrsky,
ja vankkumatonna kuin kuoleman yö
niin suurta kuin pientä nyt surma lyö.

Ei auta nyt rauta, ei ruuti, ei muu,
ei pankit, ei pennit, ei punnat,
ajan ankaran myrskyyn murskautuu
lahot valtiot, yhteiskunnat,
vain kestää, mi tuoresta, tervettä on
ja käy kera kuoleman taistelohon.

Uus maailma syntyy. Mut varmaan ei
sen kauniimpi, viisaampikaan
kuin entinen, min viha taivahan vei,
mi tahrautui verenvikaan:
sinis saavu ei maan päälle kansojen suvi,
kunis muutu ei ihmisten murhe, ei huvi.

Taas tultu on arvoihin alkeellisiin,
väkivaltahan, voimaan raakaan,
ei hengen, vaan ainehen hekkumiin;
kuka miekkansa heittää vaakaan,
heti suurempi, suorempi oikeus on hällä,
kuin ennenkin ollut on – väkevämmällä.

Sota kaikkien kaikkia vastahan soi,
vaikk’ kaikki vain rauhaa halaa,
viel’ loppua murhien nähdä ei voi,
koko maanpiiri hehkuu ja palaa,
suru taivahat saartaa, ja ihmiskunta
vain hulluna hourivi hurmeista unta.

Taas milloin se järkiinsä järjestyy?
Kesä kansojen, milloin se koittaa?
Ei ennen kuin oman sydämen syy
käy raskaaks, ja raudankin voittaa
suur’ Rakkaus, mi pehmentää pedot julmat -
vain Rakkaus ratkaisee ajan pulmat.

Uus uskonto syntyy. Mut varmaan ei
sen kauniimpi, viisaampikaan,
kuin kirvesmiehen mi ristille vei,
mi tallattu nyt on likaan,
mut varmaankin vähemmän vaikea käyttää
ja keveempi kantaa ja helpompi täyttää.

Tiet laajat on laumojen taivaltaa
polut yksilön vain ovat kaidat;
vain joukossa jokainen käydä nyt saa,
miss’ esteenä ei raja-aidat,
ja korkeella vaatimus-viiriä pitää -
vain itseltänsä ei vaatia mitään.

Kesä kansojen, milloin se koittaakaan?
Ei koskaan, elleivät muutu
pian yksilökansoiksi kansat maan,
maan lapsina maahan juutu,
ja rakasta maata kuin äitinsä nisää
ja taivasta kuin elon korkean isää.