lauantai 25. syyskuuta 2010

Kuukausi

on vierähtänyt kiireen keskellä. Tänään on ollut ehkä koko vuoden kaunein päivä. Niinpä kirjoitankin tähän toisen syysrunoklassikon, tällä kertaa saksankielisen. Runo on kirjoitettu Pariisissa 108 vuotta sitten, ja runoilija on Rainer Maria Rilke (1875-1926). Esitän tässä alkuperäisen lisäksi kaksi tunnettua suomennosta. Olen itsekin suomentanut tämän runon, ja esitän sen tällä palstalla, kunhan löydän sen paperipinojeni joukosta.

Herbsttag

Herr: es ist Zeit. Der Sommer war sehr groß.
Leg deinen Schatten auf die Sonnenuhren,
und auf den Fluren laß die Winde los.

Befiehl den letzten Früchten voll zu sein;
gieb ihnen noch zwei südlichere Tage,
dränge sie zur Vollendung hin und jage
die letzte Süße in den schweren Wein.

Wer jetzt kein Haus hat, baur sich keines mehr.
Wer jetzt allein ist, wird es lange bleiben,
wird wachen, lesen, lange Briefe schreiben
und wird in den Alleen hin und her
unruhig wandern, wenn die Blätter treiben.

Seuraavassa lapsesta asti Rilkeä ihailleen Aila Meriluodon suomennos, jonka perusteella minäkin jo aivan nuorena liityin Rilken ihailijoihin:

Syyspäivä

On aika, Herra. Suuren suven näin.
Aurinkokelloihin nyt varjos heitä
ja niityt peitä hurjin tuulispäin.

Ja hedelmille sano: kypsykää!
Suo niille kaksi päivää eteläistä.
ja viime makeus niin nouskoon näistä
raskaaseen viiniin, joka kimmeltää.

Ken yksin nyt on, kauan olla saa.
Ei rakenna, ken taloa on vailla.
Vain valvoo, lueksii, kun syys on mailla,
pitkiä kirjeitä vain kirjoittaa
ja harhaa irtautuneen lehden lailla.

Ja tässä uudempi, joka on Eve Kuisminin käsialaa:

Syyspäivä

Herra, on aika. Oli kesä suurenmoinen.
Peitä varjoihin aurinkokellot
ja valloilleen päästä tuuli toinen.

Pakota jo hedelmät, viimeisetkin kypsymään!
Niille vielä kaksi hellepäivää suo,
valmistumaan kiirehdi, ja lämmössä luo
viimehetken makeus viiniin väkevään.

Ken nyt on vailla taloa, ei enää rakenna.
Ken nyt on yksin, pitkään olla saa,
hän valvooo, lukee, kirjeitänsä kirjoittaa
ja pitkin puistokatuja,
leijaillessa lehtien, rauhatta vaeltaa.


Ehti tulla talvi ja tammikuukin kulua melkein loppuun, ennen kuin nyt kirjoitan tähän lupaamani oman suomennokseni. Mutta tuleehan niitä syksyjä, usein.

Syyspäivä

On aika, Herra. Kesä valmis on.
Aurinkokelloon varjosi jo heitä,
ja päästä tuulet ylle vainion.

Ja jälkisato käske kypsymään.
Suo tuulla kaksi päivää etelästä,
yllytä, kunnes tihkuu hedelmästä
makeus kaikki viiniin väkevään.

Ei taloton voi enää rakentaa.
Kauan saa yksin olla yksinäinen,
lukien, kirjeitänsä kirjoitellen,
rauhatta puistoteitä vaeltaa,
kun lehtiä vie tuuli kahahdellen.