Juhani Siljon (1888 - 1918) suppeasta tuotannosta jäi elämään lause "Vastavirtaan nousee lohen suku". Ehti hän muutakin kirjoittaa, muun muassa tämän runon Juhannus.
JUHANNUS
Pehmoinen nurmi ja tuoksu
koivun ja tuomen kukkivan,
vierellä virran verkas juoksu.
Lempeät, hivelevät
säveleet, värit väikkyvät . . .
Autuas, perhona keijuva kevät!
Kotisi, kotimaasi,
sieluni, jäi näköpiirin taa.
Turhaan kannoit sa unelmaasi.
Kotimaahas ei kanna
katsees, aikojen pitkäin taa.
- Silmän viipyä, viihtyä anna,
korvas levätä, kuulla
autuus outojen ihmisten,
omaksi onneksesi se luulla!
Perhos-karkelo, tuoksu
ainut pyyntösi olkoon nyt!
Viivytä kaihosi virran juoksu!
Tämä runo on käännetty unkariksi ja kuuluu näin:
Szentiván-nap
I.
Puha gyep, illat, itt meg ott
nyír és virágzó zelnice
a folyó mentén csendesen kocog.
És kellemes, simogató
dallamok, ragyogó szinek...
Lepkés-vidám tavasz, tündér-manó!
Lelked, hazád és otthonod
a láthatáron elmarad.
Álmaidban hiába hordozod.
Nem visz haza tekinteted -
hosszú idő, elmúlt idő!
— virulhatsz, szemed pihentetheted,
füled nyugtathatod: csupa
idegen boldogság! ne hidd,
hogy a tiéd, csal hízelgő szava.
Lepke-tánc, illat, bóditó!
Egyetlen álmod ez legyen...
Föltartom vágyad, vágtató folyó!
