sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Helmikuun pakkasilla

muutama viluinen runo lumesta ja kuolemasta.

Ensimmäinen on kolmas Aaro Hellaakosken runosarjasta Jälkiä lumessa, kokoelmasta Sarjoja (1952):

Kovalla hankiaisella hiukan vitiä, jotta
kelkan jalasten jälki näkyy ja askelten.
Mummokin aikomuksistaan on tehnyt totta,
kylälle kuorman ja kotia toisen kiskoen
vaivalla vain, todentotta.

Kaikkien vuodenaikojen lävitse kahlannut
on tuo askel, joka jo töksähtelee ja horjuu.
Kaikki on tehty, ja kaikki on turvaan saatetut.
Niukkuudestakin aukeni pienoinen sadonkorjuu.
Kaiken jo kahlannut

on hän, ja tänään Noutajan kädessä kiinni riippuin
toisessa maailmassa, kun askelet silti vie
suoraan kohti tulia kotoisien savupiippuin.
Siellä hän lyyhistynyt jo permannolle lie
lämpöön, luo savupiippuin,

nostanut kätensä vielä hetkeksi kehtoa päin,
josta lapsenlapsen silmäys vastaan hohti.
Hampaaton hymy kummallakin. Ja he nukahti näin,
toinen tänne, kun toiselle taas uni aamuton johti
mustaa kehtoa päin.

Toinen on P. Mustapään Muutto kokoelmasta Koiruoho, ruusunkukka (1947).

Nyt hanki helmin välkkyy
ja paukkuu pakkanen,
kun Lindblad muuttaa majaa
ja laitiossa ajaa
lävitse metsien.

Puun varjo tielle putoo
kuin musta nälkävyö,
et tunne nälän vaivaa,
et tuskaa, joka kaivaa,
ei kiusaa kiire työ

nyt Lindblad. Tikka takoo
kuusessa. Tykkänään
saat takomiset heittää.
Kun santa sinut peittää
niin joudat lepäämään.

Selkeän matkailman
sait, Lindblad, huomaathan!
Jos sielun-silmälläsi
tirkistät, Luojan käsi
on yllä maiseman:

sininen taivas kattaa
ihanan kotomaas.
Hetkeksi, Lindblad, havaa,
puupaitas säppi avaa
ja ihastele taas!

Jo ojanvarren pajut
ovat palmun valkeat.
Pehmoisen-hento villa
on pajulampahilla,
kissaset kirmaavat.

Siis taita voiton palmu
kouraasi uutteraan,
ja lennä ruumiistasi
se palmu kourassasi
niituille rauhan maan!