keskiviikko 14. joulukuuta 2022

Kesti 11 vuotta

 ja vaati tämän ihmeellisen lumentulon, että sain suomennettua aikanaan lupaamani runon. Runon on kirjoittanut Robert Frost, ja se on ilmestynyt vuonna 1923. Kirjoitin siitä ensi kertaa tälle sivustolle joulukuussa 2011.


STOPPING BY WOODS IN A SNOWY EVENING 

Whose woods these are I think I know. 
His house is in the village though; 
He will not see me stopping here 
To watch his woods fill up with snow. 

My little horse must think it queer
To stop without a farmhouse near.
Between the woods and frozen lake
The darkest evening of the year.

He gives his harness bells a shake 
To ask if there is some mistake. 
The only other sound's the sweep 
Of easy wind and downy flake. 

The woods are lovely, dark and deep. 
But I have promises to keep, 
And miles to go before I sleep, 
And miles to go before I sleep.


PYSÄHDYS METSÄN REUNASSA LUMISENA ILTANA

Ken nämä metsät omistaa
kylässä nyt hän asustaa,
ei näe, katsomaan kun jään
peittävän lumen metsiään.

Hevonen varmaan kummastuu
kun tänne kulku seisahtuu,
keskelle metsän aution
kun vuoden öistä pimein on. 

Helähtää aisakello sen 
kuin syytä siihen kysyen.
Ja tuuli hiljaa kuiskailee,
untuvat lumen leijailee. 

On metsä tumma, suloinen,
vaan tehnyt olen lupauksen.
Matkaani joudun jatkamaan
ennen kuin pääsen nukkumaan.
Ennen kuin pääsen nukkumaan. 


tiistai 6. joulukuuta 2022

Vuoden 2022 itenäisyyspäivänä

Tämä on ollut valtoimenaan riehuvan hulluuden ja hullun vuosi, ja vaikka vuosi kuluu loppuun, ei hulluus osoita väsymyksen merkkejä. Hirveää on ollut ennenkin, mutta miksi siitä ei opita mitään?

Itsenäisyydenpäivän runoksi valikoitui Viljo Kajavan runo kokoelmasta Kahden sydämen talo (1943).


MISSÄ ON KAHDEKSAS LUOKKA?


Me tulimme ... kuka mistäkin tuli,
ja kesti vuosia ennenkuin 
pojat vieraat ja arat luokaksi suli.
Niin kasvoimme miehiksi vihdoin
lujin ilmein ja suin.

Ja lehtorit katsoivat meitä
kuin entistä itseään:
ei miehuus nuorta uskoaan
hevin heitä.
Mut sitten me peitimme kypärään pään.

Sota. Se rikkoo ja jakaa.
Kuka minnekin joutui taistelemaan.
Ja missä nyt, missä on kahdeksas luokka?
Ja missä kaatunut veljemme makaa?
 
On hajalla hautakin:
mullasta kotoisen kirkkomaan
veriseen Summaan ja Sorokkaan.
(Risteittä lepäävät tuntemattomat siellä
partiotiellä.)

Mitä nuoria unia maatuu
kentillä nyt
keitä vierekkäin
yhä jäljelle jääneistä kaatuu
teräskypäräpäin?

Voi laskea heidät, luvun ottaa ruumiillisesti
niistä, jotka kaiken kesti,
mut kuka ottaa luvun,
kuka laskee kokoon uneksitun elämän
jätteistä verisen sotilaspuvun? 

tiistai 1. marraskuuta 2022

Sodan jälkeen

 Aina ajankohtainen, yleismaailmallinen runo, tällä kertaa kosovolaisen Azem Shkrelin (1938 - 1997) kynästä: 


PAS LUFTERAVE

Luftërave,më të gjatave luftëra
Një herë u thonë:pas luftës
Luftërat mbeten në log të luftës
Armët,në muze të armëve

Të nesërmen andej e këndej luftrave
Çelin lulëkuqe të gjakut
Pas luftërave gjithëçka nis nga
E para,lufta nga e para
Lufta s’vret, njeriu vret i pari

Oma suomennokseni:
SODAN JÄLKEEN

Sodan aikana, sodan pisimmänkin,
usein sanotaan: sodan jälkeen.
Sotiminen jää rintamille,
aseet viedään museoihin.
Pian kummankin puolen sotilaiden 

verestä versoaa unikkoja.  

Alusta jälleen sodan jälkeen
kaikki alkaa, sotakin.

Sota ei tapa. Ihminen tappaa. 

 

lauantai 25. kesäkuuta 2022

Kuka muistaa Juhani Siljon?

Juhani Siljon (1888 - 1918) suppeasta tuotannosta jäi elämään lause "Vastavirtaan nousee lohen suku". Ehti hän muutakin kirjoittaa, muun muassa tämän runon Juhannus.


JUHANNUS

Pehmoinen nurmi ja tuoksu

koivun ja tuomen kukkivan, 

vierellä virran verkas juoksu.


Lempeät, hivelevät

säveleet, värit väikkyvät . . .

Autuas, perhona keijuva kevät! 


Kotisi, kotimaasi,

sieluni, jäi näköpiirin taa.

Turhaan kannoit sa unelmaasi.


Kotimaahas ei kanna

katsees, aikojen pitkäin taa.

- Silmän viipyä, viihtyä anna,


korvas levätä, kuulla

autuus outojen ihmisten,

omaksi onneksesi se luulla!


Perhos-karkelo, tuoksu

ainut pyyntösi olkoon nyt!

Viivytä kaihosi virran juoksu! 


Tämä runo on käännetty unkariksi ja kuuluu näin:


Szentiván-nap 

I.

Puha gyep, illat, itt meg ott

nyír és virágzó zelnice

a folyó mentén csendesen kocog.

 

És kellemes, simogató

dallamok, ragyogó szinek...

Lepkés-vidám tavasz, tündér-manó!

 

Lelked, hazád és otthonod

a láthatáron elmarad.

Álmaidban hiába hordozod.


Nem visz haza tekinteted -

hosszú idő, elmúlt idő!

— virulhatsz, szemed pihentetheted,

 

füled nyugtathatod: csupa

idegen boldogság! ne hidd,

hogy a tiéd, csal hízelgő szava.

 

Lepke-tánc, illat, bóditó!

Egyetlen álmod ez legyen...

Föltartom vágyad, vágtató folyó!

 

 

tiistai 8. maaliskuuta 2022

Epätoivoa

on yksi Kaarlo Sarkian Kohtalon vaaka -kokoelman Tuskan hukuttaminen -osiosta. Kohtalon vaaka ilmestyi vuonna 1943, jolloin itänaapuri moukaroi Suomea. Nyt on Ukrainan vuoro. Kaikki eivät Sarkian mielipiteitä tuolloin hyväksyneet, mutta oikeassa hän valitettavasti oli. Ja on edelleen.


EPÄTOIVOA


Oi lohduttomuus, epätoivo, suru pohjaton ihmisen vuoksi,

kun juottaen kuollutta multaa veri elävä suonista juoksi!

Sodan mielettömyys, tuhon hulluus, hävityksen hirmuinen rumuus,

elon versot ja taimet toivon tukehtuu sinun hornansumuus!

Sitä vartenko ihminen syntyi? Parempaan oli pyrkimys suotta!

Edistyksestä haastaa hulluus; sama jatkui miljoonan vuotta!

Viha varttuu vain, paha karttuu, sopu, rakkaus kutsuvat turhaan!

Yhä ihminen tapparaan tarttuu, yhä ryhtyy hän veljensä murhaan!

torstai 24. helmikuuta 2022

24.2.2022

alkoi sota Ukrainassa. Sen muistoksi tässä englanninkielinen versio ukrainalaisen runoilijan Pavlo Tychynan - Jussi Halla-ahokin siteerasi häntä - runosta:


War

I
Here they are, the ineffectual angels
Wobbling before me, each transparent flame:
One hears, one sees, and one knows everything.

They draw back and the dark
Is populous with half-formed shapes,
Ghosts scrawled on slate.

I can make them out.
A soldier lies in the grass,
An angel veils in his eyes.

Beyond them the field waves goodbye.
The second angel crosses himself.
His hands are empty.

The third angel whispers, "Do not grieve.
He died for Ukraine, he shall live

As grass that awakens always, renewed love."

II
The sun and moon softly
Glow through the twilight sky,
The first star peeps shyly
As he says goodbye
And his mother whispers,
"Beware of the enemy."

He looks at her sadly
Saying, "What enemy?
The human heart only
Is the enemy
And who can find the cure
For our humanity?"

I made the sign of the cross,
Around me the emptiness
Of the imagined loss,
That and the grass
Where the crows cawed
In the dusk. And the first stars.