Syksyilta tuli

Tämänkertaisen runon on kirjoittanut Otto Manninen (1872-1950), runoilija ja suomentaja, joka on tuonut suomalaisten lukijoiden ulottuville niin Runebergin kuin Homeroksen ja Sofokleen, Goethen ja Molièren, Ibsenin ja Petőfin tuotantoa. Minua kiehtoo erityisesti se, että jo vuonna 1939 ilmestyi Mannisen kääntämänä Sikermä serbialaisia kansanrunoja.

Syys-illan laulu on minulle tuttu nuoruudesta asti, mutta en löytänyt sitä moneen vuoteen muualta kuin muistini kätköistä. Tässä se on:

SYYS-ILLAN LAULU

Syys-illan suuret tähdet
syvihin vilkkuu vesiin.
Näin kerran, näinkö lähdet
ikuisten unten kesiin?

Kun liioin kasvaa kaipuu
vakaisiin vaihe-säistä,
kun viimeisin jo taipuu
syysviljan tähkäpäistä.

Sa multa pois, ma sulta!
Käy kutsu illan-hiljaa,
kuin uinuu maassa multa
uneksuin uutta viljaa.

Se vartoo, tuskan-harras
hyvästiheiton hetki,
veen ikivievä parras,
paluuton viime retki.

Syys leikkaa kevään liitot,
ja tyhjää sulkee syli.
Vaan muistavasti viitot,
yön tähti, vetten yli.

Syvälle vilkut, päilyt,
suruisa, suuri tähti,
kuin viime katse säilyt
sa kaiken sen, mi lähti.