Marraskuuta

on Aaro Hellaakosken hänen kuolinvuonnaan 1952 ilmestyneen Sarjoja-kokoelman viimeinen sikermä. Siinä on mielestäni sanottu suurin piirtein kaikki, mitä marraskuista on sanottavissa.Sen sanottuaan suurmiehen sopikin poistua, 59-vuotiaana, 23. marraskuuta.

On muistissa laihat keväät ja suvi (ja jotkut häät)
ja syksy, kun huojui raskaat pellon tähkäpäät.
Mikä huiminta niistä? Se kai, kun kaikki tuleentuu,
sylintäydeltä satoa saadaan, ja kun hehkuu pensas, puu.
Mitävarten kaikki? En tiedä. Ei tiedä kukaan muu.

Syys ollut on sula ihme, joku minä vain korjuumies,
joka tallensi hiukan siitä, mitä tehtäväkseen ties.
On aumat täynnä, ja purnuun lie tullut purtavaa.
Jo riittää. Isäntä, luulen, jo tilille kolkuttaa.
Työmiehet vaihtua saakoot. Joku hengähtää nyt saa.

Jos maisema lienee marras ja hyhmäinen ja karu
(kuin tulee ollakkin silloin, kun talvi lähenee)
ja poissa on lintujen äänet ja kukkimisen taru,
ei vähene kiitos suusta, jos voimat vähenee,
vaan askelen rouskahtaissa maan kylmään kamaraan
ja päivän harmetessa, kun ilta on tulollaan,
joku silmä saakoon nousta ylitse vainion
ja nähköön nyt: avaraa ja juhlavaakin on. 

Oras on hyvin voimallista. On riittävän viheriää
se, jonka en suuria korjuupäiviä koskaan nää.
On lehdot ilmavammat kuin aavistaa suvi vois,
punaterttujen raikkaus on kypsynyt pihlajiin
ens-pakkasen kipeästi kimalluttamiin.
Ja jos kuvitelmia paljon riisuttu lienee pois
sellaisia, jotka ei kuulu näihin maisemiin,
ne visertäkööt kuin satu, joka, vaikkei vaikerois,
vain otaksunee, että joskus se lähellä ollut ois. 

Nyt satu ei kuulu tänne. Nyt tuuli hengittää
niin raikasta, kirpelöivää ilmojen heleää,
ja rannalla helisee hiljaa ensimmäinen jää,
jota aallokko hieroo, hieroo niin uteliaana kuin
sitä rakastaen ja sentään hiukan vieroksuin.

Ei kukaan tiedä mitään, ei aalto, ei pensas tuo,
joka lehteä kellertynyttä yhä kannattaa ja suo
värähdellä sen läpi harmaan ja lävitse valkean
kun hiutale, toinen, heittyy jo ylle maiseman. 

Mutta sitä ennen, toista saman sikermän runoa lainaten, "uskomalla, toivomalla, eletty on moni marraskuu".