Pariisin ikävä

on nimeltään Charles Baudelairen vuonna vuonna 1869 ilmestynyt proosarunokokoelma. Siitä ei kuitenkaan sen enempää, pelkkä nimi riittäköön näinä synkkinä päivinä. 

Pariisista kertoo myös toisen ranskalaisen runoilijan Guillaume Apollinairen (1880 - 1918) runo "Le pont Mirabeau" (Mirabeaun silta). 

 LE PONT MIRABEAU

Sous le pont Mirabeau coule la Seine
           Et nos amours
     Faut-il qu'il m'en souvienne
La joie venait toujours après la peine            
Vienne la nuit sonne l'heure
           Les jours s'en vont je demeure
Les mains dans les mains restons face à face
           Tandis que sous
     Le pont de nos bras passe
Des éternels regards l'onde si lasse
           Vienne la nuit sonne l'heure
           Les jours s'en vont je demeure
L'amour s'en va comme cette eau courante
           L'amour s'en va
     Comme la vie est lente
Et comme l'Espérance est violente
           Vienne la nuit sonne l'heure
           Les jours s'en vont je demeure
Passent les jours et passent les semaines
           Ni temps passé
     Ni les amours reviennent
Sous le pont Mirabeau coule la Seine
           Vienne la nuit sonne l'heure
           Les jours s'en vont je demeure 

Ja tässä Aale Tynnin suomennos: 

MIRABEAUN SILTA

Seine virtaa Mirabeaun sillan alla
ja rakkautemme
minun tuleeko mielessä pitää
ilo saapui aina tuskan jälkeen
tulkoon yö ja lyököön kello
menkööt päivät minä jään
käsi kädessä seisomme kasvokkain
ja kaiken aikaa
käsivarsien sillan alla
vesi iäisiin katseihin väsynyt virtaa
tulkoon yö ja lyököön kello
menkööt päivät minä jään
pois rakkaus liukuu kuin virta tuolla
pois rakkaus liukuu
miten elämä on hidas
miten raju ja kiihkeä onkaan toivo
tulkoon yö ja lyököön kello
menkööt päivät minä jään
menkööt päivät ja menkööt viikot
ei mennyt aika
ei rakkaus koskaan palaa
Seine virtaa Mirabeaun sillan alla
tulkoon yö lyököön kello
menkööt päivät minä jään