Kuolleiden runoilijoiden

maineikas seura täydentyi taas, kun Sirkka Selja liittyi siihen viime torstaina 97 vuoden iässä. Tulin sen johdosta lukeneeksi pitkästä aikaa hänen runojaan, ja valitsin niistä tähän runon nimeltä Elokuu, joka ilmestyi ensi kertaa kokoelmassa Linnut vuonna 1948. Iät ja vuosiluvut puhuttelivat minua. 
Sirkka Seljan tuotantoa on käännetty ruotsin, englannin ja ranskan kielelle.  

ELOKUU

On elokuu kuin nainen kypsynyt
kantaen povellansa pientä poikalasta, 
vartalo taipuen kuin tähkäin nuokunnasta,
harteilla illan viipottavat säteilyt.

Ja lapsi, terhakas ja alaston
niin iloisena telmii, repii, kaulaa,
suutelee vuoroin, kiskoo tukan paulaa,
ja nauru kiirii yli ruohikon. 

Ja yllä hohtaa taivas sininen
kuin katse isän, vakaa, turvallinen.
Ja hämmentyen kohtaa lapsi sinen
niin häikäisevän, totisen,

ja hiljenee ja katsoo miettien:
jää orpo polku luikerrellen etäisyyteen,
ja pian häipyneet on hämäryyteen
laps, äiti niinkuin muisto kaukainen. 

   

Odottaja

Tämä Aale Tynnin runo, Odottaja, on ilmestynyt vuonna 1943 kokoelmassa Lähde ja matkamies. Se on yksi nuoruudestani asti minua seuranneista runoista, ja aina se on ollut ajankohtainen. Ainahan sitä odottaa jotakin, kohteet toki vaihtuvat vuosikymmenten mittaan. Minä ja aikalaiseni odotimme sitä kirjettä, joka muuttaa elämämme. Muutamille sellainen tulikin. Sitäköhän Aale Tynnikin odotti tätä runoa kirjoittaessaan? Tässä se on:

ODOTTAJA

Oi, jonakin päivänä täytyy sen tulla,
mitä varron, arka ja uskalias.
Kukaties se on, kirjeenkantaja, sulla
jo huomisaamuna laukussas.
Kuin helmiketju on sielunrauha:
sitä kannoin huoleti, hymyillen - 
vain katkes yhdestä kohden nauha,
pois kaikki liukuivat helmet sen.
Kuin lehti, irtaantuneena puusta,
sitä päivää päin sydän kiiruhtaa,
jona pieni, kiiltävä liuska kuusta
minun kirjeluukkuuni putoaa.