lauantai 13. lokakuuta 2018

Syksy, taas kerran

 ja syksyiset mietteet Rainer Maria Rilken seurassa: 
 

HERBST
 
 Blätter fallen, fallen wie von weit,
  als welkten in den Himmeln ferne Gärten;
  sie fallen mit verneinender Gebärde.
  
  Und in den Nächten fällt die schwere Erde
  aus allen Sternen in die Einsamkeit.
  
  Wir alle fallen. Diese Hand da fällt.
  Und sieh dir andre an: es ist in aDie llen.
  
  Und doch ist Einer, welcher dieses Fallen
  unendlich sanft in seinen Händen hält. 
 
 

Uuno Kailaan v. 1924 ilmestynyt suomennos kuuluu näin:   
 
 
 SYKSY
 
Ja lehdet putoo, kaukaa jostakin,
kuin taivaan puistikot ois lakastuneet;
nuo pienet kieltäjät, ne maahan hajoo.
Maan raskas pallo öissä kauas vajoo
pois tähtisikermästään etäisyyksihin.
Me kaikki vajoamme. Tämän käsi vajoo.
Ja katso: saman kaikessa mä nään.
Mut Eräs sentään pitää kaiken, mikä vajoo,
niin rajattoman lempeästi kädessään.