Talvella

sopii luettavaksi vaikkapa ranskalaisen runoilijan Charles Baudelairen "Paysage".vuodelta 1857. 


 
PAYSAGE
 

Je veux, pour composer chastement mes églogues,
Coucher auprès du ciel, comme les astrologues,
Et, voisin des clochers écouter en rêvant
Leurs hymnes solennels emportés par le vent.
Les deux mains au menton, du haut de ma mansarde,
Je verrai l'atelier qui chante et qui bavarde;
Les tuyaux, les clochers, ces mâts de la cité,
Et les grands ciels qui font rêver d'éternité.
II est doux, à travers les brumes, de voir naître
L'étoile dans l'azur, la lampe à la fenêtre
Les fleuves de charbon monter au firmament
Et la lune verser son pâle enchantement.
Je verrai les printemps, les étés, les automnes;
Et quand viendra l'hiver aux neiges monotones,
Je fermerai partout portières et volets
Pour bâtir dans la nuit mes féeriques palais.
Alors je rêverai des horizons bleuâtres,
Des jardins, des jets d'eau pleurant dans les albâtres,
Des baisers, des oiseaux chantant soir et matin,
Et tout ce que l'Idylle a de plus enfantin.
L'Emeute, tempêtant vainement à ma vitre,
Ne fera pas lever mon front de mon pupitre;
Car je serai plongé dans cette volupté
D'évoquer le Printemps avec ma volonté,
De tirer un soleil de mon coeur, et de faire
De mes pensers brûlants une tiède atmosphère.

Runon on suomentanut Kaarlo Sarkia, mutta eipä siitä löydy juurikaan yhtymäkohtia Sarkian omaan "Maisermaan".  Suomennos on ilmestynyt Kaarlo Sarkian kootuissa runoissa ja Baudelairen Pahan kukkia -kokoelmassa. Runosta on olemassa uudempikin Antti Nylenin suomennos. Seuraavana Sarkian käännös:

MAISEMA

Sepittääkseni paimenlauluni kauneimmat
liki taivasta nukkua tahdon kuin ennustajat
ja kellotornien lähellä uneksuen
tuo tuuli korviini soinnut hymnien.
Pää käsien nojassa, ylhäältä ikkunasta
työhuoneen näen, ei lakkaa se laulamasta,
savupiippuihin, torneihin, mastoihin katse jää
ja avaruus ikuisuusunelmat herättää.

On suloista istua illassa usvaisassa,
kun taivaalla tähti on, lamppu ikkunassa,
savukiemurat nousevat liesistä korkeuteen,
minä vaivun kuutamon kalpeaan lumoukseen.
Keväät, kesät ja syksyt seuraavat toisiansa
ja kun talvi peittää maan lumivaipallansa,
minä ovet ja ikkunat suljen tarkalleen
kohottaakseni unteni linnat yön pimeyteen. 
Näen silloin unia taivaista hohtavista, 
puutarhoista, suihkulähteistä, suudelmista
ja lintujen laulusta illoin ja aamuisin,
on minulle rakkainta kaikkein lapsellisin.
Niin syvälle onnenuniini sukellan,
että tahtoni voimalla kevään nostatan,
sydämestäni auringon; polttavat ajatukseni
minä taion viileydeksi ympärilleni.