Myöhä huhtikuu

Mikäpä sopisi paremmin näiden päivien runoksi kuin Oi myöhä huhtikuu? Sen on kirjoittanut Jean Moreas (1856 - 1910), alkuperäiseltä nimeltään  Ioannis A. Papadiamantopoulos, kreikkalainen runoilija, joka eli Ranskassa ja kirjoitti suurimmaksi osaksi ranskaksi. Suomennos on mestari Kaarlo Sarkian käsialaa.  

De ce tardif avril, rameaux, verte lumière, Lorsque vous frissonnez,
Je songe aux amoureux, je songe à la poussière Des morts abandonnés.

Arbres de la cité, depuis combien d’années Nous nous parlons tout bas !
Depuis combien d’hivers vos dépouilles fanées Se plaignent sous mes pas !

Oi myöhä huhtikuu, puut, viheriä valo
          kun väreilette näin,
ma muistan kuolleita, on mielessäni palo
          sydänten lempiväin.

Puut vanhat kaupungin, mitenkä monta vuotta
          oon teille haastellut!
Kuin monin talvin jo oon lehtiänne suotta
          näin katuun tallannut! 

Joutsenten juhlaa

Joutsenet juhlivat äänekkäästi joella. Tässä kaksi klassikkoa, joiden kummankin suomenkielinen nimi on Joutsenet:

 

 

Halk’ illan ruskon auermaan

käy lento joutsenen.

Se laskee lahden hopeaan

ja soutaa laulellen.

Se lauloi: ”Auvo taivainen

on armas Suomenmaa,

sen päivä mennä levollen,

yökaudet unhoittaa.

Ja varjon siellä runsahan

luo koivut tuuheat.

On kultaa peili lahdelman

ja aallot vilppahat.

Sen onni ompi kallehin,

ken siellä rakastaa.

Sielt’ usko ompi syntyisin,

se sinne kaihoaa.”

Niin kaikui laulu kiitäen

yl’ aaltoin siintäväin,

ja joutsen armaan rinnallen

nyt souti, lauloi näin:

”Vaik’ on sun elos unelma

niin lyhyt, riittää se;

sä lemmit Suomen lahdella,

sä lauloit Suomelle.”

 

Tässä sama alkukielellä:

 

 

Svanen

 Från molnens purpurstänkta rand
sjönk svanen, lugn och säll,
och satte sig vid älvens strand
och sjöng en junikväll.
Om nordens skönhet var hans sång,
hur glad dess himmel är,
hur dagen glömmer, natten lång,
att gå till vila där;
hur skuggan där är djup och rik
inunder björk och al,
hur guldbestrålad varje vik
och varje bölja sval;
hur ljuvt, oändligt ljuvt, det är
att äga där en vän,
hur troheten är hemfödd där
och längtar dit igen!
Så ljöd från våg till våg hans röst,
hans enkla lovsång då,
och snar han smög mot makans bröst
och tycktes kväda så:
Vad mer, om än din levnads dröm
ej sekler tälja får?
Du älskat har på nordens ström
och sjungit i dess vår.

 

(J.L. Runeberg)

 

 

  "Yli soiluvan veen ne sousi,
Ne aallon ulpuina ui,
kun aurinko nuorna nousi,
yöt pohjan, kun punastui.
Lumikaulat kaartehin ylpein
Veen kuultoon kuvia loi;
Povet aamun kullassa kylpein
Ne outoja unelmoi.
Vain joskus onnensa julki
Ylen suuren ne joikuivat,
Ja soinnut aalloilla kulki
Niin aavistuttelevat
Kuin hyminä huomenkelloin
Salokappelin kaukaisen,
Ja aallot vienosti velloin
Ne kantoi kaikua sen.
Ne rauhassa souti ja solui
Suven kerkeän kestämän,
Jonot valkeat joikuen jolui
Syvän päällitse päilyvän.
Kohos siiville kerran ne sitten,
Suvi kun oli muistoja vain,
Kukat laulavat lainehitten
Unet valkeat ulappain."
Ne matkasi päivänmaihin;
Viel' loistava siipi loi
Kuvan viimeisen alle kaihin,
Mi aallon jo kammitsoi.

(Otto Manninen)