Lauri Viita

puki näin sanoiksi tämän päivän tunnelmat:

Räntäseula seudun päällä,
saappaan alla lotinaa.
Lantajuova järven jäällä.
Kevät tulee. Ihanaa!

Täällä järvettömässä Suomessa joka tienpenkassa on katkeamaton lantajuova - vai sanotaanko koiranjätöksiä lannaksi?

Itse Keväthän se sieltä.

Kevätpäiväntasaus

Taas kerran, Paavo Haavikko sanoi sen jo, 59 vuotta sitten:


"Hallitsevat yö ja päivä rinnakkain,
kun lammikko tulvii,

puitten kukkimisajasta kukkimisaikaan
ja vuosi on ohitse
tuoksussaan keltaisena niin kuin kukkivat vaahterat
niin kuin syksyn puistot,

vaeltaa maisemaan maisema takaisin,
kun lammikko tulvii,
on minulta ohitse etäisin paluu,
ovat sateitten seudut ohitse."


Alkavathan olla ohitse, tietysti, mutta siitä huolimatta lammikko tulvii taas Kitteläntiellä ja maisema vaeltaa takaisin maisemaan.

13.3.

P. Mustapään eli Martti Haavion sanoin kunniaa niille, joille kunnia kuuluu:

SATAKIELI MONREPOOSSA

Satakieli Monrepoossa.
Laulelemme kaikki koossa:
kannusjalka-vääpeli, ja minä, sotamies,

vänrikki tuo välkkymiekka,
riemullinen soittoniekka,
runoilija lauhkea, ja minä, sotamies.

Soittoniekka:
Soittoniekan huilu helkkää:
Riemua on elo pelkkää,
satakielen soittoa, hei, kuule, sotamies.

Suvituuli puhuu mailla,
vehmailla ja onnekkailla
Väinämöisen ympärillä, katso, sotamies.

Runoilija:
Ludwigsteinin kattaa rusko.
Runoilija: älä usko.
Murhetta vain elämä on, muista, sotamies.

Runoilijan laulu helkkää:
Murhetta on elo pelkkää,
murhetta on, murhetta on, muista, sotamies.

Vääpeli:
Taivas kirkas, taivas musta -
elämämme tarkoitusta
ajattele, mieti, pohdi, nuori sotamies,

vääpeli näin lausuu vakaa.
Onni valvoo, onni makaa,
suviyössä leppeässä mars siis, sotamies.

Vänrikki:
Riemu turha, murhe väärä -
kunnia on matkan määrä,
murhetta on, murhetta on, muista, sotamies.

Kaikki me:
Satakieli Monrepoossa.
Laulelemme kaikki koossa
kenttäpullon nektaria juoden joka mies,

vänrikki juo, välkkymiekka,
riemullinen soittoniekka,
runoilija, vääpeli ja minä, sotamies.

MAALISKUUN IDUS
Lumisessa lahopuussa
tikka takoo maaliskuussa.
Runoilijan tapaan taas ja soittoniekankin,

istuin - Lappeenrannan tiellä -
kolkon-katkeralla miellä
kolonnassa, lavetilla kenttähaupitsin.

Hymähdämme toisillemme,
monta sanaa virka emme.
Runoilija lausahtaa: "Taas maassa rauha on."

Vänrikkimme Summaan kuoli,
vääpeli on jalkapuoli,
soittoniekka sokea ja minä onneton.

MUISTOMALJA
Satakieli Monrepoossa!
Kohotamme kaikki koossa
muistomaljan vänrikille, juoden joka mies.

Riemu turha, murhe väärä,
kunnia on matkan määrä,
kunnia vain, kunnia vain, muista, sotamies.

Kevään kevättä

On taas se aika vuodesta, jota Juhani Aho luonnehti otsikon sanoin. Ennätyshanget ovat luhistuneet ja ruskettuneet, ja koivut ja lepät ovat urvuista tuuheita. Linnut ovat aloittaneet laulukautensa, ja räystäät pisaroivat. Ihmeellisintä on kuitenkin valo, jota riittää ja riittää.

Näin runoili Otto Manninen maaliskuusta:

MAALISKUUSSA

Kuin itse aamu maaliskuun,
mi päilyi päällä hankein,
hän saapui säihkyss' aamunsuun,
kun astuin mielin ankein.

Kujeili kutri vallaton,
kimalsi kuuran kiteet.
Siit' asti sitonehet on
mua silkinhienot siteet.

Hän väikkyi luo, hän väikkyi pois,
kuin huomen hohtopilveen.
Käy vuodet, on kuin elo ois
vain väikett' unten ilveen .