On taas se aika vuodesta, jota Juhani Aho luonnehti otsikon sanoin. Ennätyshanget ovat luhistuneet ja ruskettuneet, ja koivut ja lepät ovat urvuista tuuheita. Linnut ovat aloittaneet laulukautensa, ja räystäät pisaroivat. Ihmeellisintä on kuitenkin valo, jota riittää ja riittää.
Näin runoili Otto Manninen maaliskuusta:
MAALISKUUSSA
Kuin itse aamu maaliskuun,
mi päilyi päällä hankein,
hän saapui säihkyss' aamunsuun,
kun astuin mielin ankein.
Kujeili kutri vallaton,
kimalsi kuuran kiteet.
Siit' asti sitonehet on
mua silkinhienot siteet.
Hän väikkyi luo, hän väikkyi pois,
kuin huomen hohtopilveen.
Käy vuodet, on kuin elo ois
vain väikett' unten ilveen .
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti