Kaarlo Sarkian runokokoelmasta Unen kaivo. Omistan sen tässä yksin jääneille.
SYYSKUUN KUKKIA
En kuule ääntäs sun, en kättäs saa, kun herään
syyskuisten punertuvain aamuin koissa.
Koin liekki hulmahtaa leukoijan helmikerään
ja malvat puuntaa verikarpaloissa.
Oot poissa.
Mut kukat muistojen, niin suuret, vuoron perään
tajuntaan puhkeaa ja nousee silmän terään.
Pian nukkuu yrtit maan jo hangen palttinoissa,
mut veren purppuroissa
vain yhä loimuaa nuo kukat syksyn erään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti