Äitienpäivän painuessa mailleen

vietän hetken Walt Whitmanin seurassa, ja palaan taas kerran hänen runoelmaansa "Song of Myself" teoksessa Leaves of Grass:

I am the poet of the Body and I am the poet of the Soul,
The pleasures of heaven are with me and the pains of hell are with me,
The first I graft and increase upon myself, the latter I translate into a new tongue.  

I am the poet of the woman the same as the man,
And I say it is as great to be a woman as to be a man,
And I say there is nothing greater than the mother of men. 

Kolmesta suomennoksesta, Viljo Laitisen, 1954, Arvo Turtiaisen, 1965, ja Markus Jääskeläisen, 2007, kirjoitan tähän keskimmäisen eli Arvo Turtiaisen:

Minä olen Ruumiin runoilija  ja minä olen Sielun runoilija,
taivaan ihanuudet ovat mukanani ja helvetin piinat ovat mukanani,
edelliset oksastan kasvamaan itsestäni, jälkimmäiset käännän uudelle kielelle.
Olen samalla tavalla naisten kuin miesten runoilija,
ja sanon, että on yhtä suurta olla nainen kuin on olla mies,
ja sanon, että suurinta on olla ihmisen äiti.