Vielä on lokakuu,

ja kirjaan tähän aikaisempien syksyrunojen - Keatsin englanninkielisen ja Rilken saksankielisen - lisäksi ranskankielisenkin, niin alkaa olla koossa koko Euroopan syksy. Tämän runon kirjoittaja on Paul Verlaine (1844-1896), ja nimi Chanson d'Automne, Yrjö Kaijärven suomentamana Syyslaulu.


Les saglots longs
Des violons
De l'automne
Blessent mon coeur
D'une langueur
Monotone.

Tout suffocant
Et blême, quand
Sonne l'heure,
Je me souviens
Des jours anciens
Et je pleure;

Et je m'en vais
Au vent mauvais
Qui m'emporte
Deçà, delà,
Pareil à la
Feuille morte.


Niin nyyhkien
syysviulujen
soi ääni,
se haavoittaa,
vain pitkittää
ikävääni.

Jo kalveten
menehtyen:
häipyneitä
päiviä hetki toi,
en estää voi
kyyneleitä.

Syystuuli vie
jo minut, tie
minne ehti? -
vie pyörteihin
kuin olisin
kuollut lehti.

Seuraavan linkin takana on mielenkiintoista pohdintaa tämän runon kääntämisestä ranskasta englantiin: http://www.textetc.com/workshop/wt-verlaine-1.html

On ollut lämpimiä, sumuisia päiviä, mutta välillä tulee aurinko esiin, eikä mikään vedä vertoja myöhäissyksyn auringonpaisteelle.