Kumman keväinen on tänä vuonna pyhäinpäivän sää. Pian lähdetään haudoille. Sitä ennen P. Mustapään runo tälle päivälle:
COMMEMORATIO ANIMARUM
Syystuuli liehtoo nurkissa,
kun tinaat, Lindblad, kannuja.
Kun ikkunastasi katselet
näet: ruohonkorret kuloiset
pihalla taipuvat maata vasten.
On aika henkien autuasten.
On sielujen päivä. Marraskuu.
Hämärä tupaasi laskeutuu.
Jäät katselemaan ja keskityt.
Jotakin, Lindblad, muistat nyt.
On juuri näkökentässäsi
utuinen, kuulas naisen käsi.
Se kantaa kiulua. Navettaan
joku leijaa yli pihamaan.
Nyt askelen näet kiirehtivän,
nyt näet huivin himmeän,
nyt sumun seassa hameen harmaan
sinä tunnet äitivainajan armaan.
Ja niinpä, Lindblad, marraskuussa
kuhankeittäjä laulaa pihasi puussa
ja ryytimaassasi kukkivat
satakaunot, mintut, resedat,
on ruoho liian vihreää,
mehiläisiä lentää vilistää,
koko päivä huokuu suvea,
on liian kaunis maailma.
Ja juosten, hyppien, huutaen
tavoitat äitisi suloisen.
Ja sinua, lapsivainajaa,
hymyillen äitisi taluttaa.
Hän nauraa kanssasi ihanasti
kun menette lehmitarhaan asti.
Ei muuta sitten. Hämärässä
nyt istut tuvassa, Lindblad, tässä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
En ole tuntenut akateemikko Martti Haavion runoja paljonkaan. Tuo kertoo, että hän oli aikanaan monipuolinen henkilö. Hänen toiveensa sodan lopputuloksesta eivät koskaan toteutuneet, mutta hän pystyi sopeutumaan olemassa oleviin realiteeteihin. Näinhän koko Suomen piti tehdä.
VastaaPoistaOn pelottavaa ajatella, millaisen - jälkiviisauden valossa - harhan vallassa Suomen älymystö oli vasta muutama vuosikymmen sitten. Tarkoitan siis Suur-Suomea ja rotuoppia sekä tietenkin sisällissotaan johtaneita ja sitä seuranneita ilmiöitä. Mitähän vastaavia virhearviointeja tapahtuu parhaillaan?
VastaaPoista