Lumi suli

jo, mutta silti mieleen muistuu Kaarlo Sarkian Ensi lumen aikaan. Ja Hietaniemenkatu ja 70-luku.

ENSI LUMEN AIKAAN

Yli kaupungin valkolunta
putos illassa - muistaa voin ..
Oli kulkumme niinkuin unta,
kävi samettianturoin
ohi häämöittävien lyhtyin
vitihiutalekarkeloon ..
Hävisimme pois, kädet yhtyin,
kujas kuiskailevaan pimentoon.

Sai vaatteemme valkoisen villan -
karitsoita me, lapsia vain!
Yli murheiden loi lumi sillan,
sinut tunsin ma taas omanain.
Sydän sydämen aavisti, arvas,
sanat kömpelöt tarpeen ei -
tomu arkien harmaja, karvas
katos sieluista, sen viti vei.

Pihan verhosi hohtava raiti,
vanu pehmoinen vaahterapuun!
Lumottuina me seisoimme, vaiti -
sanatonna suu tapas suun ..
Lumen allamme ihana pielus -
sydän sille jos nukkunut ois
kera sun lumenkuultavan sielus
unen iäiseen onneen pois!