pauhasi ja teki tuhojaan. Siitä tuli mieleen runo, joka tunnetaan hyvin Oskar Merikannon yksinlauluna, mutta jonka kirjoittaja on jäänyt nykypolvelta melkein unohduksiin. Runo on Myrskylintu, ja runoilija Kasimir Leino, Eino Leinon veli ja monipuolinen kulttuuripersoona, filosofian tohtori, runoilija, kriitikko ja suomentaja. Myrskylintu ilmestyi vuonna 1890 kokoelmassa Ristiaallokossa.
MYRSKYLINTU
Kun myrsky mylvii ja laine laulaa
Ja vasten louhia loiskuaa,
Kun honka huojuu ja näre notkuu
Ja vaahto pärskyen roiskuaa.
Mä silloin nautin ja riemurinnoin
Mä halki ilmojen kiitelen
Ja laulan luontoa, maailmoita
Ja elon taistoa ihmisten.
Kun viima vinkuu ja mastot laulaa
Ja laivan touvissa tuuli soi,
Kas silloin kuoroon mä myöskin yhdyn,
Ja myrsky säistäen mellakoi.
Tuo myrsky poistavi mustat pilvet,
Ja taivon siintävän seijastaa,
Ja ilma muuttuu ja tuuli tyyntyy
Ja meri rantoja heijastaa.
On muiden mielehen luonto tyyni,
Ja leivon laulu ja illansuu,
Mä nautin parhain kun myrsky pauhaa,
Kas silloin nuortuu ja norjistuu.
Siis vello vaahtoa, aallon Ahti,
Ja sävel soios sä myrskysään!
– Mä lennän laulaen ilman halki
Ja kiidän kilvalla tuulispään!
Runo heijastanee Kasimir Leinon pyrkimystä vapautua sovinnaisuuden ikeestä. Kai meissä kaikissa asustaa pieni myrskylintu. Mutta sanotaanhan, että kesyt linnut kaipaavat, villit lentävät.
Suosittelen kuuntelemaan Myrskylinnun Jorma Hynnisen - nykyistä nuoremman - esittämänä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti