Kultaa

on taas maassa ja puussa, saa kahlata kultalehdissä, ja iltapäivä vino auringonvalo sivelee kullalla koko maiseman. Mikäpä sopisikaan tänään paremmin kuin Kaarlo Sarkian "Kultaa"?

KULTAA

Sinä kaukana, kaukana siellä,
sinun vuokses on sieluni lohduton.
Syyslehtien matto tiellä,
tuo kullanraskas, en kiellä,
kuva tuskani on,
kuva rikkaan tuskani on.

Ei yhtään kukkaa loista
tien varrella tulista, huumaavaa.
Minä muistan syksyä toista,
sitä kukkivaa, aurinkoista,
hymys kruunaamaa,
hymys neilikan kruunaamaa.

Otit takaisin kukkas multa,
mitä annoit, sinun sen ottaa soin.
Olen täynnä ikävän tulta,
se on niinkuin raskas kulta:
Minä elää voin,
minä almutta elää voin.

Toinen runo tuo tuulahduksen Yhdysvaltain itärannikolta 1800-luvun intiaanikesästä Emily Dickinsonin säkein:

INDIAN SUMMER

These are the days when birds come back,
A very few, a bird or two,
To take a backward look.

These are the days when skies put on
The old, old sophistries of June, -
A blue and gold mistake.

Oh, fraud that cannot cheat the bee,
Almost thy plausibility
Induces my belief,

Till ranks of seeds their witness bear,
And softly through the altered air
Hurries the timid leaf!  

Oh, sacrament of summer days,
Oh, last communion in the haze
Permit a child to join,

Thy sacred emblems to partake,
Thy consecrated bread to break,
Taste thine immortal wine!

Tänään oli sellainen päivä.