selailen Katri Valan (Karin Alice Heikel o.s. Wadenström, 1901 – 1944) koottuja runoja. Lapsuudenkotini kirjahyllyssä oli samainen kirja, ja tutustuin Katri Valan tuotantoon pian lukemaan opittuani.
Vappuaaton runoksi valikoituu itsestään Huhtikuun viimeinen ilta kokoelmasta Kaukainen puutarha vuodelta 1924:
HUHTIKUUN VIIMEINEN ILTA
Hiljainen ilta.
Räystäitten itku on vaiennut,
ja aurinko sukeltautunut pois.
Hämärä - sininen, äänetön -
on upottanut itseensä maisemat.
Tummasta metsästä,
pihkaisen suitsutuksen keskeltä,
ylenee kuu
kuin suuri, hämmästynyt kukka
keltaisena ja raikkaana
ja jää helottamaan sinistä taivasta vasten.
Niin kalpeaa ja kuollutta.
Missä viipyvätkään laulut,
joissa soi kevätpurojen raivokas hurmio
ja muuttolintujen kirkuva ikävä?
Missä viipyykään aika,
jolloin ruohon liian vihreä veri
näyttää miltei punaiselta?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti