Kerran ennenkin,

toukokuussa, joka sekin on jäänyt jo kauas taakse, lainasin Tuomas Anhavan runoa "Toukokuu 1964". Nyt on vuorossa sen osa I.

Toukokuun yö, öitten toukokuun
meren länteen painuneen päivän
yö,
     päivästä maatuulen lauha yö, laivasta savu, 
     pimeäpurjeet saaret kaukana tähdet mastoissa,
     rannat taivaan,
pohjoinen,
          kylmästä puhkeamaisillaan,
          nuorukainen,
          neito,
          ja puun neidonhiuskahahdus vihreä! heleä!
          maa märkä ja auki,
ajaton aika,
          pohjoisen yön korkea
          ja kiirehtimätön, muuttohaukka liidollaan,
          hämärännopea, valveuni,
          kaste
          aamuun ja kaupunkiin ojentuville teille,
mennyt toukokuu,
               kattojen lappeet loimuten
               kuin meren ulappa nousu,
nuoruus,
               silmissään kaikki, totinen, vihreä, harmaja,
               ja katse kauas,
otsalla tuuli
ja katoavaisuus
upea kuin laiva.