lauantai 6. marraskuuta 2021

Pyhäinmiestenpävänä

 riemulaulu kolmesta pyhästä miehestä. Uuno Kailas:


RIEMULAULU


Ja katso, eräänä päivänä, kun
minun tuli niin vaikea olla,
minä avasin vanhan raamatun.
Minun oli niin vaikea olla.
Ja ne kertoivat lehdet keltaiset
tarun, säilyvän ajasta aikaan.
Oli tulta ne suuret kirjaimet,
ne loistavat ajasta aikaan.
Sillä pätsiin pantu palamaan
oli kolme pyhää miestä.
Ja ne lauloivat riemulauluaan,
ne kolme pyhää miestä.
Tulen halki he kävivät, voittajat,
ei kajonnut liekki heihin.
He riemulaulua lauloivat,
eikä liekki kajonnut heihin.
Olin lukenut muutaman lauseen, kun
minun tuli niin autuas olla.
Minä suljin sen vanhan raamatun.
Minun oli niin autuas olla.


Pieneksi yllätyksekseni huomasin, että tämä runo on käännetty unkarin kielelle. Käännös löytyy nettiä selaamalla.

Hyvää pyhäinmiestenpäivää!

lauantai 18. syyskuuta 2021

Syyslaulu

 Taas on syyslaulujen aika. Tunnetuimpia niistä lienee Tove Janssonin


HÖSTVISA


Vägen hem var mycket lång och ingen har jag mött,
nu blir kvällarna kyliga och sena.
Kom trösta mig en smula, för nu är jag ganska trött,
och med ens så förfärligt allena.
Jag märkte aldrig förut, att mörkret är så stort,
går och tänker på allt det där man borde.
Det finns så mycket saker jag skulle sagt och gjort
och det är så väldigt lite jag gjorde.

Skynda dig älskade, skynda att älska,
dagarna mörkna minut för minut,
tänd våra ljus, det är nära till natten,
snart är den blommande sommarn slut

Jag letar efter nånting som vi kanske glömde bort
och som du kunde hjälpa mig att finna.
En sommar går förbi, den är alltid lika kort,
den är drömmen om det man kunde vinna.
Du kommer kanske nån gång, förr'n skymmningen blir blå,
innan ängarna är torra och tomma.
Kanske hittar vi varann, kanske hittar vi då på
något sätt att få allting att blomma.

Skynda dig älskade, skynda att älska,
dagarna mörkna minut för minut,
tänd våra ljus, det är nära till natten,
snart är den blommande sommarn slut

Nu blåser storm därute och stänger sommarns dörr,
det är försent för att undra och leta.
Jag älskar kanske mindre, än vad jag gjorde förr
men mer än du nånsin får veta.
Nu ser vi alla fyrar kring höstens långa kust
och hör vågorna villsamma vandra.
En enda sak är viktig och det är hjärtats lust
och att få vara samman med varandra.

Skynda dig älskade, skynda att älska,
dagarna mörkna minut för minut,
tänd våra ljus, det är nära till natten,
snart är den blommande sommarn slut.


Ankin ja Cumuluksen tutuksi tekemän laulun on suomentanut Esko Elstelä: 


SYYSLAULU


Kotimatka pitkä niin, ei vastaantulijaa.
Illat sammuvat kylmään hämäryyteen.
Jo tule lohduttamaan, synkkä mieli pujahtaa
syksyiltani yksinäisyyteen.
 
Kas, pimeähän saa sitä ajattelemaan,
mitä muuten ei muistaisi kai lainkaan.
Nyt muistan miten paljon mä tehdä tahdoinkaan,
miten vähän siitä aikaan mä sainkaan.

 
Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,
pois kesän kukkaset syksy vie.

 
Etsin jotain mitä meiltä unohtunut on,
minkä avullasi löytää mä voisin.
On kesä lyhyt niinkuin haave saavuttamaton
siitä mikä oisi voinut olla toisin.
 
Kai tulet pian ennenkuin pimeään mä jään
- eihän kaikki kai ole mennyt hukkaan.
Jos löytäisimme toisemme, silloin ehkä nään
keinon jolla kaiken vielä saamme kukkaan.

 
Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,
pois kesän kukkaset syksy vie.

 
Syksyn tuuli mukanaan vie kesän muistotkin,
nyt jo turhaan sä kysyt minne viekään.
Nyt rakastan kai vähemmän kuin ennen rakastin,
mutta enemmän kuin koskaan saat tietää.
 
Nyt majakat me näämme kun myrskyt raivoaa,
tuuli vaahtopäinen äänen tänne kantaa
- ja tärkeintä on sydämemme ääntä noudattaa
ja kaikkemme toisillemme antaa.

 
Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,
pois kesän kukkaset syksy vie.


sunnuntai 1. elokuuta 2021

Toivo on pieni lintunen

Tutustuin Emily Dickinsonin runoon "Hope" jo nuorena. Se on kirjoitettu vuonna 1861, ja sen on kestänyt aikaa ja muuttunut jo kauan sitten klassikoksi. Se on sävelletty myös lauluksi. Siitä on olemassa Aale Tynnin loistava suomennos. Olen nähnyt toisenkin, aivan uuden suomennoksen. Viime aikoina runo on ehkä avautunut minulle uudella tavalla, ja olen tehnyt minäkin siitä suomennoksen. 

Tässä alkuperäinen "Hope".


HOPE


"Hope” is the thing with feathers -
That perches in the soul -
And sings the tune without the words -
And never stops - at all -

And sweetest - in the Gale - is heard -
And sore must be the storm -
That could abash the little Bird
That kept so many warm -

I’ve heard it in the chillest land -
And on the strangest Sea -
Yet - never - in Extremity,

It asked a crumb - of me.  


Ja tässä Aale Tynnin suomennos:


TOIVO ON HÖYHENPUKUINEN


Toivo on höyhenpukuinen

ja sielun-oksallaan

sanattomasti laulaa vain,

ei lakkaa milloinkaan.


Soi kaunein laulu myrskyssä;

saa tuima olla sää,

jos sitä säikkyy lintunen,

joka monia lämmittää.


Sen kuulin maissa kylmissä,

merillä oudoilla;

ei hätäänsäkään pyytänyt

se koskaan murusta.


Ja tässä vielä omani, hiukan yön yli muuttuneena:


TOIVO ON PIENI LINTUNEN


Toivo on pieni lintunen,

sielu sen laulupuu,

ja lakkaamatta laulu sen

sanaton kantautuu.


Tuulessakin liverrys soi,

synkinkään myrskysää 

hiljentää lintua ei voi,

se montaa lämmittää.


Sen kuulin maassa ikijään,

merillä oudoilla.

Ei pyydä se hädässäänkään

minusta murusta. 




   

torstai 3. kesäkuuta 2021

Asun melkein syreenimajassa

viikon verran vuodesta - nyt. 

Marie Underin  Sirelite aegu, osa III:


SIRELITE AEGU


Nüüd üle kirsipuude, üle kogu aia

üks hele õitepärg kui pehme valge vill,

ning lillasireleid on küll ja küll,

neist lõhnu hoovab helegmaid kui vaja.


Ah, puu, kõik öied minu üle saja!

Kõik lõhnad mulle, väike rikas lill!

Mu meeled ammu oodand ärevil

nii mõne pika igatsuseaja.


Ei täna elumõtet küsi ma, ei päri:

seks aega küll, seks aega sügisel

ja kurval, kalgil, kainestaval talvel.


Nüüd elu jaoks ma värisedes valvel:

kui kirsipung mus õitsma puhkeb veri,

nüüdõõ ainuvalitsus mu hullul südamel. 


Ja tässä Sirpa Hajban suomennos teoksesta Puutarhan syksy:


SIREENIEN AIKAAN III


Nyt yli puiden, puutarhan,

on kukkaseppel, valkovilla lämmin,

ja tuoksu sinisireenini huumaavan

nyt huokuu aistejakin väkevämmin.


Oi puu, sä sada kukkas ylitseni!

Kaikk' tuoksunne te pienet kukat suokaa! 

Jo mieli mulla levotonna huokaa,

niin pitkä ollut on mun kaipaukseni.


En tänään kysy elon aattehia:

on niitä varten vielä syksyn aika

ja talvi kylmä, surumielinen. 


Nyt elämääni valvon väristen:

kuin nuput, avaa veri kukkasia,

ja hullun sydämeni valtaa taika. 



sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Vuoden 2021 helluntaina

 nämä einoleinolaiset tunnelmat:


OMENANKUKAT 


Mun onneni kukkii kuin omenapuu

kevät-öissä valoisissa,

kun kuusten latvat ne kumartuu

ja immet on unelmissa. 


Ne yöt pari ympäri helluntain,  

ne yöt on suuret ja syvät

ja silloin jos ei tule tuuli vain, 

niin kypsyvät heelmät hyvät. 


Oi, antaos taivas tyyntä nyt,

jos sitten sa annatkin muuta!

Oi, varjele Luojani vakainen

nyt orvon omenapuuta!  

tiistai 6. huhtikuuta 2021

Löysin

pitkään, jopa kymmeniä vuosia, etsimäni pääsiäisrunon. Joskus se kosketti nuorta latinistia. Runon on kirjoittanut Hilja Mörsäri (1932 - 2016), ja löysin sen Terttu Tupalan toimittamasta teoksesta Runo puhuu kauneudesta.   


PÄÄSIÄINEN


Ave crux,

ora pro nobis,

nobis, nobis, nobis.

Litanian hyminään

säpsähti nukkuva narcissos,

pääsiäiskukka, narcissos,

pronobistemme kruunu.


Dolorosus yksin

keväisellä tiellä

metsissä, pilvissä, räntäsateessa. 

Ja hauta aukeaa

kaikille meille kerran

spes unica.

Yksin haudalla narcissos

terillään unen valkeus

pääsiäisyönä. 

sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Pääsiäisenä 2021

 tervehdin teitä V.A. Koskenniemen Pääsiäislaululla:


PÄÄSIÄISLAULU

Viel' oli talven valta

ja tunteet turtuneet,

maan alta, mullan alta,

kun kuulin: kevätveet!

Niin elon ensi merkin

sain jälkeen talven yön

ja aavistuksin herkin

jo liikahdit sa, syön!


Maan voimat maasta halaa

taas valoon auringon,

nyt elo kaikkeen palaa,

mi maasta tullut on,

nyt liikkuu kylmä pinta,

nyt puhuu uumenet.

Niin heräjä jo, rinta,

jo nouskaa kuollehet!


Kun väliin neljän laudan

käyn kerran nukkumaan,

saa kehdoks kevät haudan,

taas synnyn uudestaan!

Oi luonnon kaikkivalta,

kaikk' katoo kuolo, yö,

maan alta, mullan alta

kun kevään harput lyö! 




perjantai 5. helmikuuta 2021

Runebergin päivänä

tulee mieleen lapsuus, jolloin isä talvi-iltaisin pitkän työpäivänsä jälkeen lausui meille lapsille ulkomuistista runoja Vänrikki Stoolin tarinoista. Monet niistä muistan vieläkin ulkoa: Döbeln Juuttaalla, Sven Dufva - ja tietysti Kuormarenki, suosikkini. Tässä Paavo Cajanderin suomennos: 


KUORMARENKI

   Vanha Speltkö unhoittuis? Ei kumminkaan.

ylhäinen ei ollut, kuormarenki vaan.
vertaistensa lailla unhottua saiskin,
jollei heistä kaikist' oisi ollut laiskin.

Vaivaa maksoi heitä nähdä tosiaan,
itse ukkoa ja hänen hevostaan.
Josko hintaa kaksijalan askelella,
taksaa ollenkaan ei nelijalkaisella.

Asu, ruokko oli vauhdin kaltainen,
pörröss' ukon pää ja häntä hevosen;
tomunsa toi Harmo kototallistansa,
noen nenällään toi ukko pankoltansa.

Viimeisinä näin he aina kulkivat,
naurua, sen arvaat, saivat molemmat;
hepo torkkuin astui, unta veti miesi,
miten kuormall' ukko pysyi, herra tiesi.

Hiljaa kuljettihin sentään eteenpäin,
pohjoisemmaks yhä tultiin vähittäin:
ukko, vaikka puoleen Pohjanmaata ehti,
sama on, kuin milloin Uusimaalta lähti.

Matkakin se samaan tapaan tapahtuu:
naurua, jos kulkee hän tai seisahtuu;
nauraissa - se tietty - ruoskaa heilutellaan,
selkää konin, äijän vuoroin koetellaan.

Vauhti, tyyneys ei muutu sittenkään.
Spelt on auttamaton, yhä ennallaan;
ukon virkanuttuun ruosk' ei pysty mikään,
nahka paksu Harmon virassaan niin ikään.

Siikajoelle näin viimein saavutaan,
jäljell' isänmaast' on jäinen kulma vaan,
tätäkin jo puolustaa on turha koittaa;
mut voi vahva murtua, voi heikko voittaa.

Ennen iltaa ensi kerta taisteltiin,
paon päivä voiton päiväks' muutettiin;
aalto ajeltu taas taapäin kuohahtaapi,
virta kääntyy, vainottu nyt vainoaapi.

Miehestä käy mieheen sana riemuinen:
"Aamull' olkaa valmiit lähtöön jällehen!
Väki, kuormat kuntoon illan kuluessa,
reippaast' etelähän aamun koittehessa!"

Kaikk' on tehty, yö jo joutuu, nukutaan;
nuori Blume vänrikki ei maannut vaan.
Innon tuli hehkui mieless' urhoisassa,
rauhaa ei hän saanut tuvass' ahtahassa.

Ulos astui, Hiljaist' on ja pimeää,
tyynet, kylmät taivaan tähdet kimmeltää;
koitteen juova vaan, jos katsot itää kohti,
metsän latvoilla jo vaaleana hohti.

Näkyviss' ei ketään, rattaat, kuormat vaan
hevositta, pohjaa kohden, paikallaan:
muutosta ei laisin, kaikk' on vanhoillansa,
niinkuin sama kulku alkais uudestansa.

Eipä - vähän toisin oli sentään nyt,
vaikka sit' ei silmä kohta keksinyt:
käännettyinä, hepo valjahissa, siellä
rattaat perimmäiset seisovat jo tiellä.

Mies ol' ohjihin jo käynyt kärryin luo.
Blume silmiään ei usko, - Speltkö tuo?
Spelt, jok' ajoi kautta Suomen kyyryllänsä,
päätä korkeampi nyt on entistänsä.

Suora on kuin nuoren ryhti vanhuksen,
lumiharmaat hapset valuu harteillen;
nenä puhtaaks, leuka sileäks on tullut,
kirkkaamp' yöll' on muoto, kuin on päiväll' ollut.

Nuori Blume joutui aivan ymmällen:
"Mikä ihme tehnyt on tuon muutoksen?
Sinä, kaikkein nokisin ja laiskin muinen,
olet ensinnä nyt puhdas, kiiruhuinen!"

"Ken on noen, pölyn pessyt kasvoiltas,
ken on kamman iskenyt sun tukkahas?
Ken - se kumma suurin - valveille sun saanut,
jok' et päivälläkään torkkumasta laannut?"

"Nuori herra", vastas ukko juoheaan,
"verkkaan kulkee mies, kun jättää oman maan;
kansansa kun näkee häpein pakosilla,
maata paremp' on kuin olla valvehilla."

"Miksi kasvoni ma pessyt olisin?
Häpy niissä ois vain nähty selvemmin;
tiusketta ja pilkkaa nurkumatta kannoin;
surin, siksi nenän noess' olla annoin."

"Nyt on toisin, joukkomme on taistellut,
Suomi avaraks on meille auennut;
nyt ei mikään tahraa kunniata maamme,
otsan kirkkahan ja puhtaan näyttää saamme."

"Rumpu käymään nyt, ja miehet kokohon,
yö on kulunut, jo kirkas päivä on!
Kun tul' levähtää, ei laattu juoksemasta;
jalo, nuori herra, nyt on kiire vasta."