Päivä ja kaksi vuotta

Pieni entisen Jugoslavian maakunta Kosovo julistautui itsenäiseksi 17.2.2008 monenlaisten vaiheiden jälkeen. Kuten monesta muustakin köyhästä maasta kantautuu Kosovostakin yleensä vain huonoja uutisia. Sen sijaan tämän uuden valtion kulttuurielämästä tiedetään vain vähän. Kuvaavaa on, että suomeksi ei ole julkaistu ensimmäistäkään kosovolaista kaunokirjallista teosta, vaikka Kosovossa ilmestyy mielenkiintoista kirjallisuutta.

Seuraavan runon on kirjoittanut Azem Shkreli (1938-1997), kosovolainen kulttuuripersoona ja itsenäisyysmies, joka ei ehtinyt nähdä unelmansa toteutumista. Vaikka runoa ei pitäisikään yrittää selitellä toisille, kaikkein vähiten kääntäjän, vaan antaa runon saada lopullinen muotonsa vasta lukijan mielessä, totean, että minulle tämä runo avautui Albanian lipun näköisenä:


MUISTOSANAT LINNULLE


Se lennähti siniseen vapauteen
valo, aurinko höyhenissään,
mitä mahtoi se kirjoittaa taivaaseen
vai lensikö vain ikävissään.

Sydänpäivän kupolin särkeä voi
vasen siipi sen, länteen jatkaa.
Helle verta ja vettä Aigeian joi.
Musta lintu tekee mustaa matkaa.


Toivotan onnea ja menestystä mustalle linnulle lennollaan.

Hiihtäjän virsiä

Tässä parin viime päivän tunnelmia Eino Leinon sanoiksi pukemina:

"Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun hanki on hohtava alla."

Sitä oli jo alistunut ajatukseen ainaisista mustista, liukkaista, vesisateisista talvista, ja sitten tulikin tällainen! Oli hyvä hiihdellä Hyvinkäänkylän ikuista peltoaukeaa peittävillä lumivalkoisilla lumilla, katsella kotikylää ohiliukuvana panoraamana uusista näkökulmista ja antaa muistojen tulla ja mennä.

"kun latu on aukaistu edessään"

Erittäin hyväkuntoisista laduista kaunis kiitos kaupunkimme työntekijöille. Nyt kelpaa hiihtää. Toivottavasti vanhemmat käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja opettavat lapsensa hiihtämään. Omat lapseni oppivat taidon kaksivuotiaina sen ajan upeina talvina. Ja edelleen se taito rikastaa heidän elämäänsä.

"mut parempi hiihdellä yksinään"

Yksin sain hiihtää Hyvinkäänkylän pellolla. Vain kaksi vastaantulijaa koko matkalla. Täysi hiljaisuus, kevätpuolelle kääntyvän talven valo pilvien takaa, luonto unessa mutta jo havahtumassa. Sen lisäksi, että saimme tänä vuonna oikean talven, saamme myös oikean kevään.

"mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen,
joka outoja onnen vaiheita käy
eikä tiedä, miss' oikea, väärä."

Outoja ovat onnen vaiheet olleet, vaikka ovatkin tutuissa maisemissa vaihdelleet. Eikä lämpöinen liesi houkuta vieläkään tarpeeksi. Vieläkin seikkailut kutsuvat. Vieläkin latu vie minua jonnekin pois.

"käypä se laatuun hiihtää myös
hiki otsalla, suurissa suruissa
ja kuolema kupeellansa."

Nyt tuonkin jo tietää. Otsa hiessä on syöty leipää jo kauan, suruja on ollut samoin kuin ilojakin, ja viikatemies on tullut tuttavaksi. Mutta edelleen käy laatuun hiihtää sekä tätä Hyvinkäänkylän peltoaukeaa että sitä isompaa peltoa, jonka symboli tämä aukea on ollut minulle siitä lähtien, kun muutaman vuoden ikäisenä sen yllä kulkevaa kuuta tarkkaillessani ymmärsin, että kuu kulkee samaa vauhtia kuin hevonen - ja hevosen kuormassa minä.

Ystävälle ja vuorille

Ystävänpäivän aattona Ystävän laulu. Vladimir Vysotskin balladi kestänee vielä tämän minunkin käännökseni:

YSTÄVÄN LAULU

Jos et äkkiä tiedäkään,
voitko luottaa sä ystävään,
hyvä onko vai huono lie,
hänet vuorille vie.
Samaan köyteen kiinnittykää,
kohti huippua lähtekää.
Vuorta kanssansa kiiveten
tietää saat sinä sen.

Jos hän alkuunsa väsähtää,
taikka otteensa heltiää,
jäätiköllä jos valittaa,
jalka kun lipsahtaa,
tiedät: vierelläs vieras on,
hän on vuorilla tarpeeton,
siellä häntä ei kaivata,
muistella lauluissa.

Jos hän ääneti nousee vain,
purren hammasta, jurottain,
vaikeroi, kun luiskahdat sä,
mutta ei hellitä.
Koko matkan jos seuraa hän,
silloin tunnistat ystävän,
luotat huipulle päästyäsi
häneen kuin itseesi.