Hiihtäjän virsiä

Tässä parin viime päivän tunnelmia Eino Leinon sanoiksi pukemina:

"Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun hanki on hohtava alla."

Sitä oli jo alistunut ajatukseen ainaisista mustista, liukkaista, vesisateisista talvista, ja sitten tulikin tällainen! Oli hyvä hiihdellä Hyvinkäänkylän ikuista peltoaukeaa peittävillä lumivalkoisilla lumilla, katsella kotikylää ohiliukuvana panoraamana uusista näkökulmista ja antaa muistojen tulla ja mennä.

"kun latu on aukaistu edessään"

Erittäin hyväkuntoisista laduista kaunis kiitos kaupunkimme työntekijöille. Nyt kelpaa hiihtää. Toivottavasti vanhemmat käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja opettavat lapsensa hiihtämään. Omat lapseni oppivat taidon kaksivuotiaina sen ajan upeina talvina. Ja edelleen se taito rikastaa heidän elämäänsä.

"mut parempi hiihdellä yksinään"

Yksin sain hiihtää Hyvinkäänkylän pellolla. Vain kaksi vastaantulijaa koko matkalla. Täysi hiljaisuus, kevätpuolelle kääntyvän talven valo pilvien takaa, luonto unessa mutta jo havahtumassa. Sen lisäksi, että saimme tänä vuonna oikean talven, saamme myös oikean kevään.

"mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen,
joka outoja onnen vaiheita käy
eikä tiedä, miss' oikea, väärä."

Outoja ovat onnen vaiheet olleet, vaikka ovatkin tutuissa maisemissa vaihdelleet. Eikä lämpöinen liesi houkuta vieläkään tarpeeksi. Vieläkin seikkailut kutsuvat. Vieläkin latu vie minua jonnekin pois.

"käypä se laatuun hiihtää myös
hiki otsalla, suurissa suruissa
ja kuolema kupeellansa."

Nyt tuonkin jo tietää. Otsa hiessä on syöty leipää jo kauan, suruja on ollut samoin kuin ilojakin, ja viikatemies on tullut tuttavaksi. Mutta edelleen käy laatuun hiihtää sekä tätä Hyvinkäänkylän peltoaukeaa että sitä isompaa peltoa, jonka symboli tämä aukea on ollut minulle siitä lähtien, kun muutaman vuoden ikäisenä sen yllä kulkevaa kuuta tarkkaillessani ymmärsin, että kuu kulkee samaa vauhtia kuin hevonen - ja hevosen kuormassa minä.