Joulu

oveen kolkuttaa, hymyy tuiskusäässä.

Joulun avaukseksi runo, josta on sävelletty joululaulu, jota äitini usein lauloi. Se on lähtöisin Ilmari Kiannon kynästä. Mielestäni siinä suomen kielellä on mestarillisesti onnistuttu maalaamaan tai pikemminkin videoimaan revontulet, aurora borealis:

Revontulten leikki

Ne leimuaa, ne loimuaa, ne roihuaa ja lyö!
Ne paistavat kuin patsahat ja välkkyvät kuin vyö!

Ne liitävät, ne lentävät, ne laukkaa, läähättää!
Ne korskuvat kuin konkarit joit' urhot kiidättää!

Ne liehuvat, ne riehuvat, ne soutelee ja soi,
ne heijailee kuin enkelit tai aallot ailakoi.

Ne hiipivät, ne kiipivät, ne kisaellen käy,
ne sukeltavat pilvihin niin ettei niitä näy.

Ne tummuvat, ne sammuvat, ne repeevät kuin jää.
Ne kirkastuvat kilvan taas ja yöhön rynnistää!

Tätä laulua ei nykyään kovin usein kuule, mutta toisaalta sitä on sen kerran kuultuaan vaikea unohtaa.