Kolmas laulu sodasta

on Espanjasta ja neljänsadankolmenkymmenen vuoden takaa. Valitettavasti se ei ole muuttunut hiukkaakaan vanhentuneeksi.
Runon on kirjoittanut Luis de Góngora (1561-1627). Tämäkin runo tunnetaan Suomessa lauluna.

LA MÁS BELLA NIÑA

La más bella niña
De nuestro lugar,
Hoy viuda y sola
Y ayer por casar,
Viendo que sus ojos
A la guerra van,
A su madre dice,
Que escucha su mal:
Dejadme llorar
Orillas del mar.

Pues me distes, madre,
En tan tierna edad
Tan corto el placer,
Tan largo el pesar,
Y me cautivastes
De quien hoy se va
Y lleva las llaves
De mi libertad,
Dejadme llorar
Orillas del mar.

En llorar conviertan
Mis ojos, de hoy más,
El sabroso oficio
Del dulce mirar,
Pues que no se pueden
Mejor ocupar,
Yéndose a la guerra
Quien era mi paz,
Dejadme llorar
Orillas del mar.

No me pongáis freno
Ni queráis culpar,
Que lo uno es justo,
Lo otro por demás.
Si me queréis bien,
No me hagáis mal;
Harto peor fuera
Morir y callar,
Dejadme llorar
Orillas del mar.

Dulce madre mía,
¿Quién no llorará,
Aunque tenga el pecho
Como un pedernal,
Y no dará voces
Viendo marchitar
Los más verdes años
De mi mocedad?
Dejadme llorar
Orillas del mar.

Váyanse las noches,
Pues ido se han
Los ojos que hacían
Los míos velar;
Váyanse, y no vean
Tanta soledad,
Después que en mi lecho
Sobra la mitad.
Dejadme llorar
Orillas del mar.

Ja sama suomeksi Aale Tynnin tulkintana:

KAIKKEIN KAUNEIN TYTTÖ

Kaikkein kaunein tyttö
tämän rannikon,
joka naitiin eilen
ja leski nyt on,
katsoo, miten lähtee
sotaan sulhanen,
ja äidille haastaa
hän murehtien:
Suo, meri ja maa,
minun valittaa.

Näin nuorena, äiti,
sain tuntea sen,
miten lyhyt on onni,
suru pitkällinen.
Minut liitit mieheen,
joka viipynyt ei.
Hän vapauteni
avaimet vei.
Suo meri ja maa,
minun valittaa.

Itku on työnä
nyt silmien,
työ hauskempi jäi,
ilo katsomisen.
Muuta niiden tehdä
on mahdoton:
meni sotaan hän,
joka rauhani on.
Suo, meri ja maa,
minun valittaa.

Et hillitä, äiti,
et moittia saa,
on kumpikin turhaa,
vaikka oikeaa.
Minua jos hellit,
silloin säästätkin:
pahempi on tuska,
jos vaiti kuolisin.
Suo, meri ja maa,
minun valittaa.

Armas äiti, kenpä
ei itkisi, ken?
Tämä hellyttäisi
kivisydämen.
Ken katsoisi vaiti,
miten kuihtumaan
jää neitousaika
vihannimmillaan?
Suo, meri ja maa,
minun valittaa.

Menköötpä yötkin,
kun meni menojaan
hän, joksa yöllä
pani valvomaan.
Menköötpä yötkin,
älkööt katselko,
vuoteen toinen puoli
kun liikaa on jo.
Suo, meri ja maa,
minun valittaa.