Toinen laulu sodasta,

tällä kertaa ranskaksi, oli lapsuuteni ja varhaisen nuoruuteni lempilauluja, jo ennen Vietnamin sodan iskeytymistä tajuntaan. Muistathan, Barbara? Laulun suomalaisissa sanoissa ei viitattu sotaan millään lailla, mutta ei se rauhaakaan antanut. Kirjoitin pikkutyttönä muistiin jopa päivämäärät, jolloin kuulin sen radiosta.
Runon on kirjoittanut ranskalainen Jacques Prévert (1900-1977), joka nousi siltojen alta yhdeksi Ranskan suosituimmista runoilijoista.


RAPPELLE-TOI BARBARA

Rappelle-toi Barbara
Il pleuvait sans cesse sur Brest ce jour-là
Et tu marchais souriante
Epanouie ravie ruisselante
Sous la pluie
Rappelle-toi Barbara
Il pleuvait sans cesse sur Brest
Et je t'ai croisée rue de Siam
Tu souriais
Et moi je souriais de même
Rappelle-toi Barbara
Toi que je ne connaissais pas
Toi qui ne me connaissais pas
Rappelle-toi
Rappelle toi quand même ce jour-là
N'oublie pas
Un homme sous un porche s'abritait
Et il a crié ton nom
Barbara
Et tu as couru vers lui sous la pluie
Ruisselante ravie épanouie
Et tu t'es jetée dans ses bras
Rappelle-toi cela Barbara
Et ne m'en veux pas si je te tutoie
Je dis tu à tous ceux que j'aime
Même si je ne les ai vus qu'une seule fois
Je dis tu à tous ceux qui s'aiment
Même si je ne les connais pas
Rappelle-toi Barbara
N'oublie pas
Cette pluie sage et heureuse
Sur ton visage heureux
Sur cette ville heureuse
Cette pluie sur la mer
Sur l'arsenal
Sur le bateau d'Ouessant
Oh Barbara
Quelle connerie la guerre
Qu'es-tu devenue maintenant
Sous cette pluie de fer
De feu d'acier de sang
Et celui qui te serrait dans ses bras
Amoureusement
Est-il mort disparu ou bien encore vivant
Oh Barbara
Il pleut sans cesse sur Brest
Comme il pleuvait avant
Mais ce n'est plus pareil et tout est abîmé
C'est une pluie de deuil terrible et désolée
Ce n'est même plus l'orage
De fer d'acier de sang
Tout simplement des nuages
Qui crèvent comme des chiens
Des chiens qui disparaissent
Au fil de l'eau sur Brest
Et vont pourrir au loin
Au loin très loin de Brest
Dont il ne reste rien.


Lauluyhtye Neloset äänitti kappaleen Muistathan, Barbara vuonna 1961. Seuraavana vuonna se ilmestyi Aale Tynnin suomentamana runokokoelmassa Tulisen järjen aika - kymmenen modernia ranskalaista lyyrikkoa. Aale Tynni kirjoittaa Prévertin lyriikasta näin: "Prévert viljelee runsaasti puhekielen ilmauksia. Hänen runoutensa on sävyltään epälitterääristä, ja osaksi juuri tähän perustuu sen suuri populariteetti." Joudun toteamaan, että suomennoksessa tämä sävy ei välity kovinkaan hyvin.

BARBARA

Muista Barbara
sinä päivänä satoi lakkaamatta Brestin yllä
sinä kuljit hymyillen
pisaroiden ja kukkaan puhjenneena ja hurmaantuneena
sateen alla
muista Barbara
miten satoi lakkaamatta Brestin yllä
menin ohitse Siaminkadulla
sinä hymyilit
ja minäkin hymyilin
muista Barbara
sinä jota en tuntenut
joka minua et tuntenut
sinä muista
sinä muista kuitenkin se päivä
älä unohda
eräs mies piti sadetta porttiholvin alla
hän huusi nimeäsi
Barbara
sinä juoksit sateessa häntä kohti
pisaroiden ja kukkaan puhjenneena ja hurmaantuneena
ja heittäydyit hänen syliinsä
muista Barbara
älä suutu vaikka sinua sinuttelenkin
sanon sinuksi kaikkia joista pidän
vaikka olisin heidät nähnytkin vain kerran
sanon sinuksi kaikkia jotka toisiaan rakastavat
vaikka en edes heitä tunne
muista Barbara
älä unohda
sitä sadetta viisasta onnellista
sinun onellisten kasvojesi yllä
sen onnellisen kaupungin yllä
sitä sadetta meren yllä
asevaraston yllä
Ouessantin laivan yllä
oi Barbara
mitä törkeyttä on sota
mitä sinusta on tullut
sen rautasateen alla
tuli- rauta- verisateen
mies joka syleili sinua
niin rakastavasti
onko hän kuollut kadonnut vai kenties elää
oi Barbara
miten sataa lakkaamatta Brestin yllä
kuten satoi ennenkin
mutta ei se ole samaa ja kaikki on turmeltunut
se on murheen lohduton ja kauhea sade
ei edes enää myrsky
rautaa terästä verta
vain pilviä yksinkertaisesti
ne kuolevat pakahtuen
kuin koirat jotka vie
pois virta yli Brestin
pois kauas mätänemään
hyvin kauas Brestistä kauas
jota ei ole jäljelläkään

Löysin vielä myös Pentti Saaritsan suomennoksen Barbarasta. Se on ilmestynyt Anna-Leena Härkösen toimittamassa kirjassa Tässä taivas, tässä maa (Otava, 1987), ja se kuuluu näin:

BARBARA

Muistathan Barbara
tietyn päivän sateisen Brestissä
kun hymyillen, hehkuen,
vettä valuen
riensit halki sateen sen.
Muistathan Barbara,
jaksoi sataa silloin kun
ohimennen vain sinut näin
kun hymyilit
ja hymyilithän itsekin.
Muistathan Barbara,
kun tuntenut en sinua,
kun tuntenut et minua,
muistathan,
muista sittenkin, voi et saa
unohtaa.
Ja mies portin suojassa seisoi
ja huusi kutsuen:
Barbara.
Ja niin poikki kadun sen, sateisen,
juoksit hehkuen, vettä valuen,
miehen syliin heittäytyen,
toki muistat sen, Barbara.
Pahastua et saa vaikka puhun näin,
sen teen koska tiedän että rakastuneita
aina sinutella voin
vaikka yhden kerran nähtyäni
sillä itse myös heitä rakastan.
Muistathan Barbara
et pisaraakaan saa unohtaa.
Kasvosi hurmioiset,
kaupungin ja varikon ja laivojen
silhuetit sade peitti hellien.
Oi Barbara.
Voi sotaa karmeaa,
miten sinun käynyt on nyt
kun sataa terästä
ja tulta tappavaa,
ja vieläkö lie elossa se mies joka kerran
sai sinut käsivarsilleen,
kai hänkin kuollut on.
Oi Barbara,
nyt sataa vieläkin,
vaan kaikki toisin on
ja täysin surkeaa,
on sade lohdutonta kurjaa lotinaa.
Enää ei edes rautaa
eikä vertakaan;
vain pelkät jähmeät pilvet laahautuvat
kuin koiranraadot pois,
ne Brestin vesi vie
niin kauas jonnekin
ja kadonnuthan lie
kaupunki itsekin.


Wikipedia tietää Brestistä seuraavaa: "Kaupungissa on vahvasti linnoitettu sotasatama ja merisotakoulu. Kaupunki vahingoittui pahasti toisessa maailmansodassa, sillä saksalaisilla oli siellä sukellusvenesatama, jota pommitettiin rajusti."


"Oh Barbara, Quelle connerie la guerre", voi Barbara, sota on täyttä paskaa.