Libyan

jauhautuessa sotakoneessa kirjaan tähän muutaman Libyaa käsittelevän runon.
Yhden niistä, Bertolt Brechtin "Und was bekam der Soldaten Weib" vuodelta 1943 esitin aiemmassa kirjoituksessani runsas kuukausi sitten. Tässä vielä uudestaan yksi säkeistö siitä:

Und was bekam des Soldaten Weib
Aus dem libyschen Tripolis?
Aus Tripolis bekam sie das Kettchen.
Das Amulettchen am kupfernen Kettchen
Das bekam sie aus Tripolis.

Toinen runo on vanhempi ja suomalainen. Sen on kirjoittanut P. Mustapää eli Martti Haavio, ja se ilmestyi hänen kokoelmassaan Vaakalintu vuonna 1927.

TRIPOLIS

Hei, kaksi nuorta sälliä!
Thompson ja Mustapää
purjehtien saapuivat Tripoliin kaupunkiin. Vaan Tripolikseen jos saapuu ken, se on oma Tripoliin,
hän täällä viihtyy vain
isänmaansa unhoittain.
Hei, indigonvärinen taivas
yllä palmujen,
hullut, hullut tanssit
neekerinaisien.
Nauraa kultainen hiekka,
soittaa haikea, haikea pilliniekka
Tripoliissa.

Hei, kaksi nuorta sälliä
(Thompson ja Mustapää)
läksi kerran Tripoliissa katuja kulkemaan.
He näkivät arabialaiset, jotka lakanat viittoinaan
lensivät yli maan
jaloilla ratsuillaan.
Hei, indigonvärinen taivas
yllä palmujen,
hullut, hullut tanssit
neekerinaisien.
Nauraa kultainen hiekka,
soittaa haikea, haikea pilliniekka
Tripoliissa.

Hei, kaksi nuorta sälliä
(Thompson ja Mustapää)
istui katulahvilassa mokkaa nauttien.
he näkivät kabylineidet, joiden pitkien ripsien
takana juoksivat
kuin pienet valkeat.
Hei, indigonvärinen taivas
yllä palmujen,
hullut, hullut tanssit
neekerinaisien.
Nauraa kultainen hiekka,
soittaa haikea, haikea pilliniekka
Tripoliissa.

Hei, kaksi nuorta sälliä
(Thompson ja Mustapää)
sytytti vesipiippunsa ja vaipui uneksimaan.
He näkivät: kalpea dervishi löi suurta rumpuaan
ja katosi lyödessään
taas kadun hämärään.
Hei, indigonvärinen taivas
yllä palmujen,
hullut, hullut tanssit
neekerinaisien.
Nauraa kultainen hiekka,
soittaa haikea, haikea pilliniekka
Tripoliissa.

Hei, kaksi nuorta sälliä
(Thompson ja Mustapää)
juutalaisen kadulla näki mattoja kutovan.
Ja pienen muulin he näkivät ja kamelin ruskean:
vaan selässä kamelin,
ah, miss Annabelin.
Hei, indigonvärinen taivas
yllä palmujen,
hullut, hullut tanssit
neekerinaisien.
Nauraa kultainen hiekka,
soittaa haikea, haikea pilliniekka
Tripoliissa.

Hei, kaksi nuorta sälliä
(Thompson ja Mustapää)
nousi katukahvilasta palaten hotelliin.
Ja Thompson kaipasi ihmeellisesti takaisin Englantiin,
kun siellä verraton
kaupunki Lontoo on.
Hei, indigonvärinen taivas
yllä palmujen,
hullut, hullut tanssit
neekerinaisien.
Nauraa kultainen hiekka,
soittaa haikea, haikea pilliniekka
Tripoliissa.

Samaisessa kokoelmassa ilmestyi toinenkin Libyan innoittama runo:

FATIMAN KUOLO

Me istuimme kabylimajassa ja poltimme tupakkaa,
ja mieleemme muistui vienosti kaukainen isänmaa
ja tyttö ja työ ja kaikki, vaan emme me tunnustaneet
sitä toisillemme, vaan rauhassa me poltimme tupakkaa.

Ja oli kuin puista olisivat yön varjot varisseet.
Kuu istui päämme päällä. Me poltimme tupakkaa,
ja mieleemme nousi vienosti kaukainen isänmaa.

Me kuulimme, miten pakenivat äänet eläimien.
Ja me kuulimme, miten äkkiä Tripolis oli hiljainen.
Ja silloin me lauloimme hiukan ja poltimme tupakkaa,
ja mieleemme muistui vienosti kaukainen isänmaa.

Ja vyöryi öinen lintu kuun yli, kadoten.
Me kuulimme sen äänen etäisen, surullisen.
Ja sitten me uneksimme ja poltimme tupakkaa
ja mieleemme muistui vienosti kaukainen isänmaa.

Vaan keskellä yötä kuulimme, miten joku valitti niin
kuin suuressa tuskassa valitetaan. Ja sitten huudettiin
hyvin monella kurkulla kamalasti. Se oli huuto se,
se karmi luita ja kävi todella lujasti hermoille.

Ja Bimbo, neekeripoika, tuli kotiin ja tiedon toi,
että Fatiman, kauniin kabylitytön, kuolinhuuto soi.
Me paljastimme päämme. Kylä heräsi jo
ja nousi mustasta palmupensaasta punainen aurinko.
Me kuulimme härkien mölyn ja kukkojen kieunnan
ja mustien kerjuripoikien me näimme tulevan.

Vaan kun me nousimme satulaan ja aloimme ratsastaa,
niin mieleemme muistui vienosti kaukainen isänmaa.