Juhannusyönä 2012

kirjoitan tähän Einari Vuorelan (1889-1972) runon

JUHANNUS

On valon juhla, juhannus,
on lehtimajain aika,
on herkimmillään kauneus,
on kirkkaimmillaan ruskotus,
yön varjoo pyhä taika.

Ui vettä parvet venheitten,
käy saariin nuorten saatto.
Soi laulu riemumielinen
ja kokot palaa roihuten.
On mittumaarin aatto.

Koi ajaa kultavaunuissaan
yön äärtä, taivaan rantaa.
Soi laulurastas nummellaan,
ja käki kukkuu kaihojaan,
maan pellot tähkää kantaa.

Ja toisena taas kerran V.A.Koskenniemeä. Runo sopii kuvaamaan tätä hetkeä kello neljä juhannusyönä, kun maisema on jo aivan valoisa mutta täysin hiljainen ja liikkumaton:

KESÄYÖ

Tutut aitat jo kaikki unelmoi,
koko kylä uinailee.
Vain joelta hanurin soitto soi
ja verkkaan loittonee.

Kaikk' elämän äänet on kuolleet pois
yön helmaan lumotun.
Jos mun murheeni muistotkin vaieta vois
ja sydämeni mun!