Häät

Tämän päivän runo Häät on Marja-Liisa Vartion samannimisestä kokoelmasta, joka ilmestyi vuonna 1952.

HÄÄT

Ovella tuvan seisot, morsian.
Ikävä kiertää, nousee ripsen päihin.
On vieras katto, vieras lattia, 
ja seinänvierustoilta ikkunat
avaavat silmän outoon metsään, veteen.

 Ovella tuvan seisot, morsian.
Jäi kauas taakse kotiin entiseen
pääskysen tirskahdukset kiven päälle,
jäi leikit kaikki pihanurmikkoon
ja naurut jäivät aidanseipäisiin
ja pienet itkut lehtoteiden varsiin.
Jäi kukat jälkiäsi katsomaan,
kun läksit kodistasi näille maille.

Nyt astut tupaan yli kynnyspuun
ja kohta jalka tanssin aloittaa,
nyt muista tarkkaan neuvot, morsian:
ei tanssi yksin näitä häitä varten,
ei tehty yhtä morsianta varten.
Se tuotiin monen kujan, monen talon kautta,
on monta väsynyt sen kantamiseen.
Nyt sinuun monin silmin katsotaan
mitenkä tanssin jaloissasi pidät.

Seisovat naiset lieden reunamilla
ja miehet pitkin tuvan peräseinää
ja lapset pilkehtivät ovensuulla.
Ennenkuin tanssin alat, tiedä, morsian:
et ehdi kahta kertaa pyörähtää
kun väki kuiskailee jo ympärillä:
tuo polkaisu ei mennyt tahdin mukaan,
ei jalat taivu alla tanssin lain.
Ei näistä häistä ilo irti pääse -
niin väki kuiskuttelee ympärillä
jos neuvoja et muista, morsian.

Polkaise tulta joka askeleelta,
niin että tanssi tarttuu jokaiseen,
niin että  vaimot omat häänsä muistaa
ja miehet tarttuu vaimojansa käsiin
ja pojat sieppaa neidot nurkistansa -
niin että väki riemunkirjavana
kuin kukkaniitty tuulen alla pyörii!

Vaan ei se vielä riitä, morsian!
On joka seinähirren vapistava,
on oven posken nauruun revettävä,
lautasen hypittävä pöytää pitkin,
on saavin keikuttava lattialla!
Jos huomaat jonkun yksin seisomassa,
lehahda hunnullasi hipaisemaan -
ja vaikka itse kauhun näkisit
ojentamassa kättä uunin takaa,
tempaamassa hunnun hartioilta,
ja vaikka tuhat huolta näkisit
nostavan päätä tuvan sillan alta -
niin naurunkukkaa visko joka nurkkaan
ja iske, iske tulta lattiasta,
polkaise jalkaa kahta tiheämmin -
vaan ei se vielä riitä, morsian!
On laki pantu joka tanssijalle,
mitenkä kaulanvartta kannetaan:
kuin joutsen, nuori koivu nosta päätä.
Vaan se ei vielä riitä, morsian!
On hunnun lennettävä kattoon asti!
Ja väki sanoo: Metsä kohahti -
On ilon leiskuttava pitkin tupaa
ja väki sanoo: Päivä loisti tähän -
On jalan hypittävä kepeästi
niin että väki sanoo: Juoksi puro -

Jos nämä neuvot pidät, morsian,
niin hääsi seudun yli muistetaan
ja tanssi kulkee tästä toiseen taloon,
se häihin viedään toisten morsianten.
Se päitten päällä korkealle viedään -
kuin seppelettä sitä kannetaan. 

Ja naiset menee kotiin takaisin
ja ilo kytee kauan sormenpäissä,
ja miehet vielä huomispäivänäkin
nauravat astuessaan pellon äärtä.

On loppu pantu joka päivän päälle.
On sama ilta joka tanssin päällä,
ja kohta astut yli pihamaan,
ylitse ratamon ja saunakukan,
ja kaste itkee kengän kannan alla
ja tarttuu hienoin sormin hunnun reunaan.
Vaan vielä kerran kumarrukset tee
jokaista tuulta, ilmaa, maata kohti,
ja ethän kaivon suuta unohda:
on vesi kaivon kannen alla pyhä.
Sen pyhät virrat tuovat joka pihaan.

On aitta vastapäätä tanssitupaa,
on siellä vuode valmis morsiamelle.
Riippuvat orren päällä mustat raanut
ja vuoteen päällä raanut valkeat.
Saat siellä jalkojasi lepuuttaa,
kun nukut olka armaan olkaa vasten
aitassa alla peiton kirjavan.

Ja seinän läpi paistaa uusi kuu,
silmien yli ristinmerkin piirtää.