Onhan kukittu!

Syreenit kukkivat tänä vuonna myöhässä, mutta runsaammin kuin koskaan muistini aikaan, niiden oksat taipuvat terttujen painosta ja pihalla tuntuu niiden tuoksu miltei henkeä ahdistavan voimakkaana. Juhannusruusut avautuvat parhaillaan, samoin päivänkakkaroiden meri pihallamme. Ja monet muut. 

Katri Vala koki sen näin:

 KUKKIVA MAA
 
Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,
pihlajain valkeata kukkahärmää,
tervakkojen punaisia tähtisikermiä.
Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia
lainehtivat niityt mielettöminä merinä.
Ja tuoksua!
Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!
Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovuttavaa,
pakanallista maan ihon tuoksua!
Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina,
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa, auringosta hourien -
huumaavasti, täyteläästi elää!
Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
värisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus,
suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!

Löysin ilokseni tämän runon käännöksen englanniksi julkaisusta Books from Finland: a Literary Journal, vuoden 2001 numerosta 4. Rohkenen julkaista sen tässäkin englanninkielisten lukijoitteni iloksi.   

FLOWERING EARTH

The earth’s spilling out purple lilac clusters,
a rime of white rowan flowers,
constellations of red catch fly.
Crazy seas of blue, yellow and white flowers
ripple across the meadows.
And the smell!
More seductive than sacred incense!
The heathen smell of the earth’s skin –
hot and quivering, making you mad drunk!
To live, to live, to live!
Living the high moment of life with a rage,
petals wide open,
blossoming beautifully,
raving at your scent, at the sun –
living tipsily, the whole way!
So what if death’s coming!
or this wondrous multicolour’s
withering down to the earth?
Once at least there’s been a blossoming!
The sun – sky’s
mighty and burning love – has shone
straight into the flower heart,
down to the tremulous ovule of being!