Venäjän

ehkä kuuluisimman naisrunoilijan, Anna Ahmatovan (1889-1966) syntymäpäivää vietetään ensi sunnuntaina taas kerran täällä Hyvinkäälläkin. Syynä siihen, että häntä juhlitaan Hyvinkäällä, on se, että hän vietti vuonna 1915 muutamia viikkoja Hyvinkään sanatoriossa ja kirjoitti täällä ainakin yhden runon, joka kuuluu Marja-Leena Mikkolan suomentamana seuraavasti:

Joka ilta saan häneltä kirjeen
kuin nuori morsian,
ja vastauksen kirjoitan,
kun yö on langennut.

"Olen valkean kuoleman vieraana täällä,
missä tie johtaa pimeään.
Älä, kalleimpani, tee koskaan pahaa
maan päällä yhdellekään."

Suuri kirkas tähti seisoo
kahden puunrungon välissä.
Se lupaa minulle tyynesti,
että uneni käyvät toteen.

Näin kirjeidentutkijana huomioni kiinnittyy senaikaisen postinkulun tehokkuuteen Hyvinkään ja Pietarin välillä: Joka ilta saan häneltä kirjeen...

Toinen Ahmatovan runo olkoon tässä runo nimeltä Pohjoinen. Se puhuttelee minua maahanmuuttajien ja pakolaisten opettajana ja tuntijana:

Länsi parjasi ja uskoi itseään,
Itä petti ylellisen prameasti,
Etelä soi ilmaa ylen niukasti
ja hymähteli sukkelissa säkeissään.
Mutta apila edessäni oli polvillaan,
kostea tuuli soitti helmiäistorvellaan:
Pohjoinen, uskollinen ystäväni,
parhaansa mukaan tuli lohdukseni.
Palelin, värisin, olin menehtyä,
saastaan ja vereen olin läkähtyä,
halusin ulos tästä talosta...
Rautainen Suomi silloin lausahti:
"Muun tulet tuntemaan, iloa vain et.
Mutta mitä siitä, elä yhä!"