päivänä, kun on pakkomielteen ajamana ottanut vastaan uuden työpaikan, vaikka se merkitsi irtisanoutumista mukavasta tutusta eläkevirasta ja hyppäämistä tuntemattomaan - toivottavasti benjiköysi kiinnitettynä - on pakko turvautua taas Haavikkoon:
Joskus on lähdettävä ja oltava valmis
ja sidottava paperinsa yhteen
vietäviksi ullakolle tilikirjojen joukkoon,
joskus on lähdettävä ja jätettävä askeleet käytäviin,
ja kuljettava läpi huoneitten muistamatta.
Puhutaan monista muutoksista,
mutta tämän ainoan haluaisin väistää
ja alkaa pitkän matkan menneisyyttä kohti,
hyödyttömiin päiviin,
jolloin suuret kukat paleltuvat pengermällä
ja kallis puunhakkaaja palkataan kantoa lohkomaan,
ja palata viileydessä autioihin taloihin,
joissa tavarat on koottu epätavallisiin paikkoihin,
mutta moni päivä ennallaan ja entisten kaltainen.
Eipä tämä ensimmäinen lähtö ollut. Eikä viimeinen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti