tyhjien tynnyrien kolinaa muistuttavia juhlapuheita kuunneltuani tulee mieleen Pentti Saaritsan
TYÖTTÖMÄN LAULU
Ihminen tarvitsee työtä,
niinpä tarvitsin minäkin.
Minä tarjosin heille työtä,
omaa työtäni tietenkin.
Hekin tarvitsivat sitä kyllä,
mutta vain pienen hetkisen.
Jokin, johon ei ymmärrys yllä,
pian aiheutti supistuksen.
Silloin lähteä sai meistä kaksi,
meinaan minä ja Nieminen.
Tahti muuttuiko rivakammaksi,
sitä seuraamaan jäänyt en.
Kuka tarvitsee työttömyyttä?
Minä en, eikä Nieminen.
Sitä tarvitsee järjestelmä
tämä kapitalistinen.
Olen puustani irronnut lehti,
kuljen joukossa joutoväen.
Joskus uneksin siitä puusta,
sen juurella kirveen näen.
Paljoakaan ei ole muuttunut runsaassa neljässäkymmenessä vuodessa. Tosin kapitalistiselle järjestelmälle on keksitty kiertoilmaisuja kuten vapaa markkinatalous ja uusliberalismi. Ja yhteiskunnan puun juurella oleva kirves on muuttunut ensin justeeriksi, sitten moottorisahaksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hienot sanat, kuten tuolloin osattiin kirjoittaa. Nythän kieli on muuttunut, on siirretty käyttämään jo George Orwellin kuvailemaa uuskieltä, jossa sanat on korvattu lähes vastakkaisilla käsitteillä, kuten esim. sairaala on nykyään terveyskeskus. Uuskieli on joskus vaikeaa ymmärtää.
VastaaPoista